Mielipiteet

Moni asia vielä auki Tammelan yhtenäiskoulun suunnittelussa – Luottamus ei tule ketunhäntä kainalossa

Tammelan uusi yhtenäiskoulu aiotaan rakentaa nykyisen Koulukeskuksen paikalle. Kuva: Tapio Tuomela
Tammelan uusi yhtenäiskoulu aiotaan rakentaa nykyisen Koulukeskuksen paikalle. Kuva: Tapio Tuomela

Tammelalla on suuri investointi edessä. Kuinka suuri, miten sijoittuva, miten rakennettu, miten rahoitettava ja kuinka paljon maksava ovat kaikki avoimia isoja kysymyksiä, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Edellä lueteltuihin kysymyksiin ei valtuusto ole pureutunut vielä lainkaan.

Myllykylän koulun oppilaat aloittavat koulunkäynnin uudessa kirkonkylän koulussa sen valmistuttua. Uudesta koulusta on mahdollista rakentaa pienempi kuin nykyinen. Turhan suureksi mitoittamalla tarkoitetaan, että Tammelassa on tulevaisuudessa vain yksi koulu.

Aikataulut ovat menneet jo uusiksi ja valmistuminen siirtyy helposti kauemmaksi, jos alusta lähtien ei kuunnella päätöksen tekijöitä. Ensin on löydettävä yhteisymmärrys heti alussa kirjoitettuihin kysymyksiin, ja sen jälkeen pieni asiantunteva ryhmä hoitaa rakentamisen arjen.

Kunta rakentajana toivottavasti tekee elinvoimateon seudulle, sitä tämä seutu tarvitsisi. Yhteisymmärrys ja luottamus on saatava ensin aikaan, sitä ei ketunhäntä kainalossa kukaan ansaitse.

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic