Mielipiteet

Monikylän rakentamisen rahoitus?

Forssan Lehdessä oli hyvin kerrottu uudesta Monikylä-hankkeesta. Kirjoitus paljasti minun ja Sannin eri näkemykset.

Yli 40 vuotta valtuutettuna on antanut senkin kokemuksen, että Forssan kaupungin pelasti 1990-luvun alussa vakavasta talousahdingosta Energialaitoksen myynti vaikka se kipeää tekikin.

Olemme nyt suurten 50-70 miljoonan euron rahallisten haasteiden edessä, kun Kanta-Hämeen Keskussairaalan rakentaminen jääkin Makusoten kaaduttua kuntien vastuulle.

Riihimäki selvittää siirtoa Uudenmaan soteen. Jos se lähtee, Riihimäen KHS:n maksuosuus tulee muiden kuntien kannettavaksi.Tämän lisäksi pitää tietää kuntien valtionosuuksien kehitys jatkossa uuden hallitusohjelman mukaan.

On viisautta katsoa ennen päätöstä omat realistiset rahoitusmahdollisuutemme ettemme aja Forssaa kriisikuntien joukkoon. Tästä on kysymys. Nuorilla valtuutetuilla on intoa kaikkeen mutta suurta viisautta on laskea rahat ennen päätöksiä.

Yhteistyöterveisin

Sirkka-Liisa Anttila

Uusimmat