Mielipiteet

Muistiystävällinen kunta – minun kotipaikkani

Muistia voi myös harjoittaa. Kuva: Tapio Tuomela
Muistia voi myös harjoittaa. Kuva: Tapio Tuomela

Kun äitini sairastui Alzheimerin tautiin 1980-luvun puolimaissa, ei muistisairauksista vielä puhuttu niin yleisesti, että me lapset olisimme ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Äiti ei vain muistanut, kenelle meistä neljästä hän oli kuulumisiaan puhelimessa kertonut ja kuka meistä oli viimeksi käynyt häntä tapaamassa.

Sitten alkoivat muutokset, joita emme enää voineet olla ihmettelemättä. Yksin asuva äitimme kertoi, että täytyi aina pukeutua, kun avasi television, ettei nyt ihan aamutakissa ollut ja tukka sekaisin. Ja että on mukavaa, kun uutistenlukija toivottaa hyvää iltaa, hänkin aina heiluttaa takaisin. Samoihin aikoihin alettiin laajemmin puhua dementiasta ja mekin aloimme ymmärtää, mistä äidissä tapahtuneet muutokset johtuivat.

Ei ole aivan helppoa nähdä läheisessä ihmisessä tapahtuvia muutoksia, kun asuu toisella paikkakunnalla ja oma elämä on kiivaimmassa vauhdissaan työn tai perheen rakentamisen aikaan. Silloin on suurta apua siitä, ettei ole yksin. Meillä sisaruksilla oli tukena toinen toisemme ja yhdessä pohdimme ja päätimme, että äiti on saatava turvaan, siis hoitokotiin.

Entä jos olisin ollut ainoa lapsi? Isämme oli kuollut jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Sukulaisia kyllä oli, ehkä siinä tapauksessa olisin turvautunut heihin. Isossa kaupungissa oli tarjolla kyllä vaihtoehtoja, kun diagnoosi oli tehty ja Alzheimerin tauti todettu. Äidille oli löydettävä sopiva hoivakoti ja se löytyi. Kaksi meistä neljästä sisaruksesta asui edelleen kotikaupungissamme ja asiat järjestettiin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Oman äitini kahdeksasta sisaruksesta viidellä on näiden muutaman kuluneen vuosikymmenen aikana diagnosoitu Alzheimerin tauti. Taudin etenemisen seuraaminen äidin osalta opetti paljon ja se sai tietenkin ajattelemaan myös omaa tulevaisuutta ja asiaa laajemminkin.

Osallistuminen monenlaiseen yhdistystoimintaan kannusti myöhemmin menemään mukaan myös Forssan Seudun Muistiyhdistyksen toimintaan. Jos ei olisi aikoinaan ollut tukena vahvaa sisarustiimiä, olisin todella tarvinnut muistiyhdistyksen kaltaista vertais- ja asiantuntijatukea.

Muistisairaudessakin ennaltaehkäisy ja sairauden tunnistaminen ovat tärkeitä asioita, joita kannattaa tavoitella koko yhteiskunnassa. Aivojen terveydestä huolehtiminen on isompi asia kuin koskaan osasin äidin sairastumisen aikaan kuvitella. Nyt tiedän, että esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalvelut huoltavat meitä monin tavoin, aivoja myöten ja vielä mukavalla tavalla.

Muistiyhdistyksen ja valtakunnallisen Muistiliiton kuntavaalitavoitteet tiivistyvät muistiystävällisyyden teeman alle. Niissä korostetaan ylipäätään yhdistysten merkitystä sekä muistisairaiden että heidän läheistensä tukemisessa ja tarvittavien palveluiden tuottamisessa. Terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi tarvitsemme myös vapaaehtoisten apua.

Pidetään siis huolta muistisairaista ja heidän läheisistään. Tarvitaan kuntoutusta ja päivätoimintaa sekä yksilöllistä kotihoitoa omatoimisuuden tukemiseksi. Kodinomainen ja turvallinen hoito kuuluu hyvään elämään niin palveluasunnoissa kuin hoivakodeissakin. Omaishoitajien jaksaminen ei ole itsestäänselvyys ja siihenkin tarvitaan apua. Sairastuneen vuorohoito, kotiin tuotavat palvelut, vapaapäivät ja omaishoitajien terveydestä huolehtiminen ovat tärkeitä, jotta kaikilla olisi mahdollisuus kokea asuvansa muistiystävällisessä kunnassa.

Sellaisesta kunnasta minäkin iloitsen ja toivon, että se on minun kotipaikkani.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti