Mielipiteet

Näkikö Descartes Hamletin?

Siteeksi pari faktaa. René Descartes (1596–1650) oli ranskalainen filosofi, joka pyrki puhtaan järjen avulla löytämään perustan varmalle tiedolle. William Shakespeare (1564–1616) oli englantilainen näytelmäkirjailija, jonka kirjoittama ”Hamlet – Tanskan prinssi” sai ensiesityksen 1609. Näytelmä kertoo Tanskan prinssi Hamletista, joka kohtaa isänsä haamun.

Uuden ajan alun ruhtinas- ja kuningaskuntien pirstomassa Euroopassa muuan jesuiittojen opissa ollut Descartes hylkäsi pettyneenä skolastisiin auktoriteetteihin perustuvat opit ja päätti etsiä vain sellaista tietoa, jota voi löytää itsestään tai maailman suuresta kirjasta. Nähdäkseen maailmaa ja löytääkseen totuuden elävästä elämästä hän astui vuonna 1618 Alankomaiden Yhdistyneiden provinssien käskynhaltijan palvelukseen ja käytti loput nuoruusvuosistaan matkusteluun, hoveihin tutustumiseen ja sotajoukoissa seikkailuun.

Descartes luopui kirjansa ”Maailma eli tutkielma valosta” – teoria luonnosta aina pienimmistä hiukkasista tähtiin saakka – julkaisemisesta, kun katolinen kirkko tuomitsi vuonna 1633 Galileo Galilein, todeten, että jos Galilein aurinkokeskinen kaikkeus oli kirkon mielestä väärä, silloin myös hänen teoriansa olivat ”vääriä”, koska ne todistivat Galilein teoriat oikeiksi.

Descartes oli rationalisti; ajatella voi vain, jos säilyttää päänsä, jolla ajatella.

Sitten erästä kokemusten täyteistä iltaa seuraavana utuisena aamuna omaa eksistenssiään pohtivan Descartesin korvissa kaikui alkuillasta nähdyn näytelmän lause: Ollako vai eikö, kas siinä pulma. Se sai hänen mielessään toisen muodon: ajattelen, siis olen (Cogitio ergo sum). Loppu on historiaa; näin syntyi dualismi. Kohmelosta selviämisen lisäksi hänelle selvisi nyt konsti, millä voi sekä säilyttää päänsä että hankkia liikkumatilaa uusille tieteellisille ideoille; luovuttamalla sielu kirkolle jäävät maalliset asiat (todellisuus) tieteen reviiriin.

Descartes määritteli demarkaatiolinjaksi aivojen käpyrauhasen; sen takana oli taivasten valtakunta ja tällä puolella tieteen tutkima reaalimaailma. Valitettavasti tämä taktinen kikka loi samalla ns. psykofyysisen ongelman eli kuinka aivot aineellisena objektina voivat olla vuorovaikutuksessa sielun, aineettoman tietoisuuden, kanssa? Tätä filosofit ovat sitten vatuloineet jo satoja vuosia. Dualismi, oppi kahdesta rinnakkaisesta todellisuudesta, syntyi näin työtapaturmana.

Descartes tuli siis julki lausumassaan järkeilyissä siihen tulokseen, että yksi asia on varma: vähintään omaa olemassaoloaan pohtivan subjektin on oltava olemassa. Samalla hän muina miehinä täysin perusteettomasti päätteli, että olemassaolon pohtija on joku henkimaailman olio. Tämän hetken neurotieteilijät ja tietoisuuden tutkijat ovat hyvin yksimielisiä siitä, että tämä pohtija on vain aivojen materiaalinen prosessi.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

4.8.2020

Fingerpori

comic