Mielipiteet

Nälkä, muistoja 100 vuoden ajalta

Hämeenlinna. Heinäkuu 1918. Valkolaiset kilpailevat siitä, kuka ehtii syömään mustalaisen oksennuksen.

Sellaistako on ollut Suomessa? Henkilöt, joista kerron, asuivat aikoinaan Forssan Kalliomäessä, jota siihen aikaan Ronttismäeksi kutsuttiin.

Tapahtumat etenivät näin. Lasse Hagert sai Hämeenlinnan leirissä makkaran palasen tai pötkön nuorelta veljeltään aidan yli heitettynä ja söi sen nälissään heti. Ei pysynyt sisällä, ja niitä palasia vangit kilpaa haroivat suuhunsa. Kalle Saarinen kauhisteli näkyä ja sotki osan hiekkaan. Kalle oli kirjailija Ida Maria Saarisen veli ja Lassesta tuli myöhemmin Idan puoliso.

Mitä muuta siellä syötiin? Forssalainen Ida Saarinen kirjoitti, että he söivät jokaisen rikkaruohon, jonka löysivät, ja koivujen lehdet niin ylös kuin ylsi.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Nälkäpöhö turvotti vangin kasvot ja sormet muodottomiksi. Täit peittivät paksuina kerroksina korvat, kulmakarvat ja muutkin karvaiset kohdat. Tammelalaista Lauri Lepistöä Kalle komensi: ”Ruokkoo nyt vähän itteäs”. Toisesta täiden syömästä vangista sanottiin, miten hitaasti hän kohotti kättään pyyhkäisten väsyneesti enimpiä ruokavieraita suuhunsa. Viimeinen ateria – sekä syöjälle että entisille syöjille.

Elokuussa Ida pääsi tutkintavankeudesta kotiinsa Ronttismäkeen. Ei näky tulevasta ruoasta kovin paljon ilahduttanut, koska sisäkatto roikkui nokkosia täynnä. Niitä isä Jussi Saarinen oli koonnut tulevan talven varalle. Jussikin oli ollut jo kuolemaisillaan puuvillavarastossa, kunnes siellä kävi lääkäri Julin ja komensi: Sinä lähdet kotiisi, ja jos joku tulee hakemaan, niin käske ensin minun luokseni. Ei Jussia haettu. (Saarinen 1973. Kiiskinen 2017. sivut 269,270)

Miltä näyttää nälkään kuollut ihminen? Kirjoittaja on säilyttänyt kuvaa alastomista naisista. Kuvan perusteella heitä ei naisiksi tunnista. Rintoja ei ole, vaan jokaisen kylkiluun voi laskea. Entisen vatsan paikalla on syvennys kuin toinen kaula. Istumalihasten kohdalla törröttävät lonkkaluut. Hauis on ohuempi kuin ranne, reisi pohjetta hoikempi. Miehetkin laihtuvat lähes olemattomiin. Tosin silmämunat ja muutkin munat säilyvät entisenlaisina.

Pelkästään heinäkuussa 1918 Suomen leireissä kuoli nälkään 5200 ihmistä, eli 170 henkeä joka päivä. Vaikka eivät kaikki olleet haudatessa kokonaan kuolleita. Toiset ruumispinossa maatessaan ja hautaamista odottaen avasivat silmiään, aukoivat suutaan, ja jos heille antoi vaikka sopan lientä niin puhuivatkin. Tammisaaressa 23.7. haudattu Kalle Lohtaja nosti vielä kaksi kertaa kättään kalkin alta. Lievemmin haavoittuneita ja kuolleiksi luultuja karkasi haudastaan seuraavana yönä. Nälkään kuolleiden ruumiita olisi 1918 ja 1942 ollut kuvattavaksi noin 30 000.

Kuka kaipaa sellaista maailmaa?

Unto Kiiskinentietokirjailija Jokioinen

Uusimmat