Mielipiteet

Nevelillä ei ole hinnankorotuspaineita – Yhtiö on sitoutunut kilpailukykyiseen kaukolämpöön pitkällä tähtäyksellä

Nevelin voimalaitos Forssan Kiimassuolla. Kuva: Lassi Puhtimäki
Nevelin voimalaitos Forssan Kiimassuolla. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan Lehti kirjoitti 27.11. artikkelissa ja 2.12. pääkirjoituksessa kaukolämmöstä pohtien esimerkiksi energiantoimituksen hinnoittelun vakautta. Kirjoitukset sisälsivät väitteitä, jotka ovat harmillisesti saattaneet herättää huolta kaukolämmön tulevaisuudesta. Siksi koemme Nevelissä tärkeäksi vastata ja taustoittaa asiaa.

Kaukolämpö on toimitusvarma ja kestävä lämmitysmuoto erilaisille kiinteistöille. Se on helppo ottaa käyttöön ilman suuria alkuinvestointeja. Sadat tai jopa tuhannet asukkaat ja kiinteistöt saavat hyödyt samanaikaisesti. Kaukolämmössä voidaan myös hyödyntää teollisuuden hukkalämpöä sekä teollisuuden sivujakeita lämmitykseen. Näin se toimii alustana kiertotaloudelle.

Forssassa kaukolämmön hinta on puhututtanut vuosien varrella. Viime vuosina hinnat ovat kehittyneet maltillisesti mm. polttoaineet, verotus sekä laitoksen modernisointi huomioiden. Esimerkiksi Forssan Lehdessä esitetyn indeksitalon lämmityksen hinta on viimeisen viiden vuoden aikana kehittynyt 1,34 Eurosta 1,4 Euroon asuinhuoneistoneliö/kuukausi. Emme näe paineita hinnan korotukselle Forssassa.

Nevel on sitoutunut Forssan kaukolämpöinfrastruktuurin kehitykseen ja investointeihin pitkällä aikavälillä. Kaukolämpöverkot tarvitsevatkin jatkuvia investointeja, sillä lämmön saatavuus, luotettavuus ja ympäristöystävällisyys on varmistettava. Kehittämällä toimintaa saadaan tuotettua kilpailukykyistä energiaa.

Viime vuosina Nevel on investoinut Forssassa muun muassa energiantuotannon digitalisointiin sekä savukaasupesuriin, joilla saadaan vähennettyä päästöjä sekä kehitettyä laitoksen hyötysuhdetta. Forssan laitos on tästä perspektiivistä erinomainen malli myös muiden paikkakuntien energiantuotantoon. Lisäksi on panostettu uusiutuvan energian määrän kasvattamiseen. Vuonna 2020 olemme Forssassa tuottaneet 66 % uusiutuvaa energiaa ja ensi vuoden vuoden tavoitteemme on jo 75 %, matkalla kohti fossiilivapaata energiantuotantoa.

Kiinteistöt voivat halutessaan siirtyä 100% uusiutuvaan energiaan. Pilottikohteena Forssan monitoimikeskus.

Haluamme edelleen kehittää toimintaa hyvässä yhteistyössä kaupungin kanssa, kuten tähänkin asti. Tarjoamme asiakkaille luotettavaa lämpöä nyt ja jatkossa.

Uusimmat

Fingerpori

comic