Mielipiteet

Nuoret fiksumpia kuin vanhempansa

Piia Syrjäaho kertoi kolumnissaan (FL 21.11.2018), että hänen opiskelijoidensa kolmen tärkeimmän arvon listaus oli ihmisoikeudet, luonnon hyvinvointi ja koulutus ja vastaavasti kolmen huonoimman arvon yhdistelmä oli valta, itsekkyys ja uskonto. Edellisenä päivänä saimme lukea (FL 20.11.), ettei seurakuntavaalit nuoria kiinnostaneet. Forssassa nuorista äänesti vain 10%, vaikka vaalipaikat oli tungettu koulujen tiloihin (lukio, FAI ja HAMK). Olikohan tässä yhden uskonnon tuputus mennyt jo vähän liian pitkälle. Ainakin se oli taas yksi esimerkki siitä, kuinka kirkko levittää hegemoniaansa maallisen yhteiskunnan rakenteisiin.

Jyrki Koivisto leimasi (FL 7.11.2018) kirkon hegemonian (ylivallan) arvosteluni indoktrinaatioksi ja propagandaksi. Tieteen termipankin mukaan indoktrinaatio on oppien ja käsitysten iskostamista persoonaan ja antaa selitteen: ”Mikäli vapaa kasvatus ajatellaan pyrkimykseksi saada kasvatettava ajattelemaan omaehtoisesti, indoktrinaatio on sen vastakohta. Siinä kasvatettavan päähän iskostetaan tiettyjä oppeja ja käsityksiä joita ei saa kyseenalaistaa. Tarkoitus on saada nämä käsitykset säilymään mielessä tulevista kokemuksista riippumatta. Indoktrinaatioon liittyy tyypillisesti autoritaarisuus ja manipulaatio ja sitä tavataan usein uskonnollisten tai poliittisten oppien yhteydessä.”

Kirjoitukseni ei näin ollut indoktrinaatiota vaan kirkon indoktrinaation esille tuomista. Kirkko ei toki syyllisty piilovaikuttamiseen yksin. Se on tyypillistä yleensäkin uskonnollisten ja poliittisten oppien yhteydessä. Sitä ilmenee yhtä lailla myös tupailloissa, työväentaloilla ja herraklubeilla. Koivisto tarttui myös sanavalintoihini ”sitomisesta, aivopesemisestä ja pakko-ohjaamisesta”. Käytin niitä synonyymisesti kirkon harjoittamaa indoktrinaatiota kuvatessani. Luonnehdinnat ovat hyvin linjassa myös edellä lainatun tieteen termipankin selitteen kanssa.

Propaganda taas on määritelmällisesti uskonnollisen ja poliittisen ideologian järjestelmällistä levittämistä. Termi on peräisin 1622 asetetun katolisen kirkon komitean “Congregatio de propaganda fide” nimestä. Komitea perustettiin, koska protestanttiset maat olivat saamassa kauppakomppaniotten avulla kolonialismissa ja sen myötä oman uskonsa levittämisessä etulyöntiaseman. Kirkkokuntien keskinäisessä kilpailussa sisälähetyksessä ja siirtomaiden valloituksessa kirkoilla on jo vuosisataiset perinteet.

Hankittua maallisiin asioihin ulottuvaa ylivaltaa varjellaan nyt tiukasti. Siitä olisi toivottavaa vapautua, jotta jokainen kansalainen voisi vapaasti ilman yhteisönsä painostusta myös kyseenalaistaa pinttyneenä pitämänsä opit hankkimansa uuden tiedon, oman kokemuksensa ja omaehtoisen pohdintansa pohjalta.

Nyt valitut kirkkovaltuustot täyttyivät keski-iältään 55,5-vuotiaista poliitikoista. Koko maan äänestysaktiivisuus oli vaivaiset 13,3 %. Forssan Lehden pääkirjoitus (FL 20.11.2018) toteaa tylyn tosiasian: “Äänestysprosentit eivät ole läheskään kirkon ongelmista kiperin. Seurakuntalaiset kyllä äänestävät, mutta jaloillaan. Kirkosta eronneita on ollut etenkin 2000-luvulle tultaessa huomattavasti enemmän kuin liittyneitä.” Tämä antaa toivoa myös sille, että kirkon ylivalta ei ehkä olekaan ikuista.

Raimo Rintamäki

Uusimmat