Mielipiteet

Omahyväisyyttä pandemian aikaan – Hidasteleva ja ylioptimistinen toimintatapamme saattaa osoittautua kohtalokkaaksi

Epidemian tukahduttaminen olisi kirjoittajan mukaan mahdollista. Kuva: Arttu Laitala
Epidemian tukahduttaminen olisi kirjoittajan mukaan mahdollista. Kuva: Arttu Laitala

Eurooppalainen sivilisaatio tulee kuolemaan omahyväisyyteen. Tämä johtopäätös väistämättä syntyy, kun seuraa haparoivia yrityksiä hoitaa nykyistä pandemiaa. Tälle toiminalle leimallista on haluttomuus oppia muiden onnistumisista ja kyvyttömyys tarkastella omaa toimintaa kriittisesti. Siksi korona leviääkin kaikkein nopeimmin juuri Euroopassa.

Jos joskus tulevaisuudessa joudumme vastatusten tutkijoiden enteilemän, nykyistä tappavamman pandemian kanssa, tulee hidasteleva ja ylioptimistinen toimintatapamme osoittautumaan kohtalokkaaksi. Kaikki ongelmat eivät valitettavasti katoa itsestään.

Kuten monien Kaukoidän maiden ja Uuden-Seelannin esimerkit osoittavat, nykyinen epidemia on mahdollista tukahduttaa siinä määrin, ettei uusia tapauksia ilmene päiväkausiin ja elämä voi alkaa palata entisiin uomiinsa. Jatkossa tilannetta seurataan tarkasti ja suunnitellaan tulevia toimenpiteitä, eikä meikäläiseen tyyliin vain lomailla ja rynnätä sitten suin päin purkamaan tärkeitä rajoitustoimenpiteitä.

Ja koska tukahduttaminen on mahdollista, jokainen koronaan sairastumisen aiheuttama kuolema ja vammautuminen ovat turhia. Meillä ei myöskään ole mitään käsitystä siitä, millaisia jälkitauteja korona voi aiheuttaa myös sen yleensä suhteellisen lievänä sairastavissa, nuorissa ikäluokissa.

Pieni varovaisuus tänään voi säästää ikäviltä yllätyksiltä tulevaisuudessa.

Jos tiheään asutun ja köyhän Vietnamin viranomaiset, jotka eivät voi uneksiakaan meikäläisistä resursseista, pystyvät pitämään epidemian lähes nollassa, emme mekään voi tyytyä odottamaan vähempää omiltamme.

Tarvitaan vain poliittista tahtoa ja hiukan nöyrtymistä itsekritiikkiin.

Joskus muualla osataan paremmin ja viisas ottaa siitä oppia.

Uusimmat

Näkoislehti

29.11.2020

Fingerpori

comic