Mielipiteet

Oulussa parempi omenankasvukesä

Luumupuu viihtyy Kaakisten pihassa hyvin.

En meinannut uskoa silmiäni, kun meille rakas ihminen saapui Oulusta ja toi tuliaisiksi ämpärillisen omenoita. Omenat olivat sileäpintaisia Valkea kuulas -lajiketta. Ei rupia, ei madonsyömiä eikä jälkeäkään ns. muumiotaudista. Kasvaneet lähes keskellä Oulua olevan omakotitalon kahdessa pihapuussa.

Kypsyysaste ainakin mausta ja siementen väristä päätellen sopivan kypsä. Koko 5– 7 senttiä.

Olemme vaimoni kanssa todellisia omenan ystäviä ja syömme niitä syksyisin aika tavalla. Lapsillamme on puutarhoja, joissa paljon omenapuita, mutta vaikea löytää virheetöntä omenaa.

Välimatka Oulusta Forssaan maantietä pitkin alle 600 km ja linnuntietä paljon vähemmän. Ihmetyttää kovasti, miksi täällä kasvaneissa omenoissa melkein kaikissa on tuomenkehrääjäkoin jättämiä mustia reikiä ja merkkejä muumiotaudista.

Soitin Ouluun miehelle, jonka puutarhasta omenat ovat peräisin ja kiittelin terveisistä ja hyvistä tuliaisista. Hän kertoi, että on kaksi suurta ja vanhaa puuta täynnä omenoita, joiden oksien alle on ollut pakko rakentaa tukirakenteita. Mitään myrkytyksiä hän ei ole tehnyt. Nurmikko puiden alta on jätetty leikkaamatta, joten pitkä ruoho toimii pehmusteena omenoiden putoillessa

Loppupäätelmä koetusta on kai se, että ilma Oulun korkeudella on keväällä ollut erilainen, joten tuhohyönteiset eivät ole iskeneet omenan kukinta-aikaan ja kesän lämpökin on kasvutulokseen saattanut vaikuttaa.

Ostimme kotimme valmistuttua lähes kaksi vuosikymmentä sitten pihaamme kolme omenapuuta, jotka kaikki paleltuivat seuraavana pakkastalvena. Sen jälkeen ei pihaamme ole ilmestynyt yhtään omenapuuta. Ratkaisumme taisi olla ihan oikea?

Erkki Kaakinen

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic