Mielipiteet

Paikallisesta sopimisesta – Yleiset sopimusehdot toimivat hyvin monella alalla – mikseivät siis myös työehdoista paikallisesti sovittaessa

TESsit kattavat monenlaista vasarasta ja piirikorttiin. Kuva: Seppo Pessinen
TESsit kattavat monenlaista vasarasta ja piirikorttiin. Kuva: Seppo Pessinen

Paikallisesta sopimisesta puhuttaessa on epäilty, riittääkö paikallinen asiantuntemus ja kokemus työehdoista neuvottelemiseen ja sopimusten laatimiseen. Työehtosopimukset ovat usein laajoja ja yksityiskohtaisia ja ne julkaistaan usein monikymmensivuisen kirjan muodossa. Onkin vaikea uskoa, että paikallisin voimin olisi mahdollista laatia muutaman vuoden välein puhtaalta pöydältä tällaisia kirjasia. Aikakin on kortilla. Ketkä työpaikoilla joutavat ”maistelemaan” sopimuksen lukuisia yksityiskohtia eri näkövinkkeleistä?

Kun kirjoittaa hakukoneeseen ”yleiset sopimusehdot”, saa vastaukseksi joukon eri alojen yleisiä sopimusehtoja. Ne on laadittu sopijapuolten toimintaa helpottamaan niin, ettei jokaiseen sopimukseen tarvitse kirjata kaikkia asioita maan ja taivaan väliltä, vaan voidaan neuvotella ja sopia osapuolten kannalta vain kaikkein keskeisimmistä asioista. Loppujen asioiden osalta sovitaan noudatettaviksi yleisiä sopimusehtoja.

Osa työehtosopimuksissa sovituista asioista on pysynyt vuosien ajan muuttumattomina sopimuksesta toiseen. Tällaiset asiat voitaisiin hyvin kirjata yleisiin sopimusehtoihin, jotka paikkaisivat alakohtaisten työehtosopimusten puutetta. Paikallisesti neuvoteltaviksi asioiksi jäisivät parhaimmillaan vain raha-asiat. Yleisten sopimusehtojen käyttäminen olisi vapaaehtoista ja niistä sopijapuolet voisivat poimia soveltuvat osat tarpeen mukaan.

Yleiset sopimusehdot toimivat hyvin monella alalla – mikseivät siis myös työehdoista paikallisesti sovittaessa.

Uusimmat

Näkoislehti

30.10.2020

Fingerpori

comic