Mielipiteet

Palmuöljy ja energiaratkaisut

Näinä aikoina on ilahduttavaa lukea välillä muustakin kuin koronasta. Ilon tuplaa, että teemana on uusiutuva energia, kuten tri Pohjosella 30.3. FL:ssä. Uusiutumattomien fossiilisten polttoaineiden aikakausi on loppumassa, jos ei nykyisten, niin seuraavaksi syntyvän sukupolven aikana. Sitä ennen, lähes jo nyt, vaatii raakaöljyn tuotanto enemmän energiaa kuin mitä se jossakin muodossa tuottaa ja viimeiset pisarat jatkuvasti kallistuvasta bensiinistä, dieselöljystä ja kerosiinistä varataan sotilaallisiin tarkoituksiin.

On korkein aika pohdiskella uusiutuvan energian mahdollisuuksia niin maataloudessa kuin kaikkialla muuallakin. Sähkön tuotantoon, lämmityksestä puhumattakaan, on useampia mahdollisuuksia. Puilla on lämmitetty kautta aikojen ja sähköä saadaan aurinkopaneeleista, tuuligeneraattoreista ja vesivoimalla. Pimeinpänä ja vähätuulisempana lämmityskautena saadaan sekä lämpöä että sähköä suhteessa 3:1 puukaasutintekniikalla. Moni on ainakin kuullut puupilkkeillä liikkuneista häkäpönttöautoista. Kaksi kiloa kuivaa puita korvaa litran öljyä, ja puuta Suomessa riittää.

Kasviöljyt dieselin korvaajina on melko hyvä ratkaisu, mutta vaatii esim. rypsin tai rapsin kyseessä ollen paljon maapinta-alaa. Itävallassa olen ollut oppaana ja tulkkina maatilalla, joka on maan ensimmäisenä ollut energian suhteen omavarainen jo 30 vuotta. Siellä puristetaan koneiden käyttö-öljy auringonkukan siemenistä. Kylmäpuristettu öljy on likimain luomua, koska 5-6-vuotisjaksoisen vuoroviljelyn ansiosta ei tarvita keinolannoitteita (typpi palkokasveista) eikä kasvinsuojeluaineita. Tällä viideltä hehtaarilta saatavaa, -18 asteeseen saakka juoksevana pysyvää öljyä käytetään traktoreissa (mm. 90 hv ja 130 hv) ja autoissa jo vuosikaudet (yli 400 000 km). Auringonkukan siemensato on Keski-Euroopassa normaalit 3000-4000 kg/ha. Siemenissä on öljyä yli 1/3 ja loput 2/3, vielä melko öljypitoiset puristusjätteet menevät mm. riistaruokintaan.

Suomessakin auringonkukkaa on tietääkseni kokeiltu 1970-luvulla mutta kasvukausi on liian lyhyt. Rypsi ja rapsi sen sijaan menestyvät ja öljypitoisuuskin on suhteellisen korkea 40%, mutta Pohjosen kirjoituksen mukaan hehtaarisato on heikko.

Toisenlaisia tunteita Pohjosen kirjoituksessa herättää hänen ehdotuksensa kasviöljyratkaisuna palmuöljyä. Kasvin hehtaarisato on tosin näyttävä, öljyä 4-6 tonnia/ha mutta mikä on unohdettu, on palmuöljyn viljelyn sosiaaliset jyrkät aspektit. Alikehittyneissä maissa jättimäiset palmuöljyplantaasit omistavat yhtiöt ovat tunnettuja maan ryöstämisestä, Land Grabbing.

Palmuöljyn huippusadot ovat tosin jopa 10 000 l/ha vuodessa mutta maailman vuotuinen raakaöljyn tarve on n. 5500 miljardia litraa (STATISTA 2020) eli palmuöljyplantaaseja tarvittaisiin 5,49 miljoonaa km2, noin 14 kertaa Suomen pinta-ala. Valitettavasti alueita raivataan jo maailman keuhkojen eli sademetsien ja sen asujaimiston kustannuksella.

Sähkötraktoreita (kuten John Deerellä 400 hv) ja jopa sähköllä kulkevia leikkuupuimureita kehitellään jatkuvasti, mutta ihanteellista ratkaisua ei vielä ole löydetty. Akut ovat liian kalliita ja painavia. Hätätilassa voisi kuvitella myös vetyä, mutta -253 asteinen säiliö 350 baarin paineessa selän takana tai istuimen alla ei ole houkutteleva skenaario. Biokaasusta löytyy myös kapasiteettia, sitä karkaa ympäri maailmaa maataloudesta miljoonia kuutioita. Ehkä kasvinjalostuksellakin saavutetaan vielä jotakin. Tuontituotteilla kuten palmuöljyllä ei kuitenkaan ratkaista maatalouden polttoaineongelmia.

Näkoislehti

2.6.2020

Fingerpori

comic