Mielipiteet

Perhelääkärimalli kiinnostaa pitkin Suomea – entä meillä Kanta-Hämeessä?

Kuva: Seppo Pessinen
Kuva: Seppo Pessinen

Aluevaalien 2022 yhteydessä on monin paikoin noussut esille uusi perusterveydenhuollon hoitomalli – perhelääkäri. Monissa maakunnissa perhelääkärimallista on puhuttu ja pidetty sitä esillä viime aikoina mm. Pirkanmaalla. Perhelääkärimalli on käytössä Euroopassa monissa maissa mm. Tanskassa ja Norjassa.

Monet tunnetut sote-alan ammattilaiset kuten Pirkanmaan sairaanhoitopiirin aiempi johtaja Rauno Ihalainen, Hus:n aiempi toimitusjohtaja, nykyinen kansanedustaja Aki Lindén ovat ottaneet mielestäni perhelääkärimalliin myönteistä kantaa. Niin ovat tehneet myös monet ehdokkaat ja poliitikot kokoomuksesta vasemmistoliittoon viime kuukausina. Myös Sosiaalivakuutuslehdessä 11.1.2022 tarkastellaan laajasti perhelääkärimallia. Minusta asiaa tulisi pohtia Kanta-Hämeessäkin. Kansalaisaloitekin asiasta on menossa verkossa.

Perhelääkäri on yleislääkäri, joka vastaa panoksellaan esim. noin 1000 ja enimmillään 1500 asiakkaan peruslääkäripalveluista. Perhelääkäri saa asiakasmääränsä perusteella eräänlaista tulospalkkaa; enemmän asiakkaita hoitava saa enemmän palkkaa asiakasmäärän perusteella.  Järjestelmä on hieman kuin aiempi omalääkäri ja sitä edeltänyt kunnanlääkärijärjestelmä.  Asiakkaille hoitosuhde on jatkuva. Tuttu lääkäri tuntee asiakkaansa ja asiakas lääkärin. Monet selvitykset ja varmistukset lyhenevät ja näin hoito nopeutuu ja julkista rahaa säästyy, mutta.

Perusterveydenhuollon yleislääkäri perhelääkäri ei työskentely yksin. Hänellä on tukenaan tiimi; siinä ovat  terveydenhoitaja ja muut ammattilaiset mukana. Tiimeissä palkitseminen olisi hoidettava oikeudenmukaisesti, kun asiakasmäärä nousee. Sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja muiden tiimin työhön osallistuvien on saatava lisätyöstä korvaus. Palkkaus- ja työmarkkinakysymykset ratkaistaan neuvottelupöydissä. Asiaa voisi selvitellä järjestöissä.

Perhelääkäri- tai omalääkärimallin toiminnalliset edut vaikuttavat lupaavilta. Norjassa malli on toiminut siten, että monet lääkärit ovat siirtyneet ammatinharjoittajiksi viranhaltijuuden sijasta. Niin voisivat tehdä ehkä myös muut ammattiryhmät. Tällainen malli ei lisää toiminnan bruttokustannuksia. Silti se lisää julkisten tietojen mukaan palvelutehokkuutta ja hoitoon pääsyä. Se parantaa myös luottamuksellisia hoitosuhteita asiakkaille.   

Soten ja pelastustoimen uudistus on alussa rakenneuudistus. Hyvinvointialueiden rakenneuudistusta suurempi työ on toiminnan uudistamisessa. Pirkanmaalla on jo puhuttu ja ideoitu, että asiaa olisi hyvä kokeilla perhelääkärimallia Pirkanmaalla.  Mielestäni sitä voisi miettiä myös Kanta-Hämeessä.

Uusimmat

Fingerpori

comic