Mielipiteet

Pesäpäivistä kohti joulua

Apostoli Tuomas Kaksonen toi kristikunnalle joulun. Suomessa Noki-Tuomas pesi pirtit puhtaaksi ja toi tullessaan lukuisia joulun tunnuksia syötävästä ja juotavasta alkaen. Vanhan yhteiskunnan joulurauha alkoi Tuomaasta 21.12. ja päättyi Nuuttiin 13.1. Monet Tuomaan-päivään liittyvät sanonnat ovat yhä tuttuja suomalaisille, olkoonkin, että perinteinen joulunvietto alkaa olla historiaa.

Forssan seutu tiesi, miten Tuomas toi tullessaan myös torpparien irtisanomiset: Tuomas ensin ylössanoo, Maaria vasta poijes ajaa. Talousasioihin liittyi myös toteamus: Akan rikkaus ei paljoo auta, Tuomaan-päivästä jouluun.

Tuomaan-päivän ja joulun välistä aikaa on vanhastaan kutsuttu pesäpäiviksi: talvipäivän seisauksen aikaan aurinko pysytteli kolme päivää pesässään. Jos aurinkoa ei lainkaan näkynyt, tuli sateinen kesä; jos taas aurinko pilkahti sen verran, että mies ehti hevosen selkään ja sieltä alas, luvassa oli poutasuvi. Pesäpäiviin kuuluvan Aatamin ja Eevan yhteisen päivän 24.12. jälkeinen myrsky avaa järvet 18 viikon kuluttua, tiedettiin Koijärvellä. Tuoreen puun hakkaaminen pesäpäivinä toi kesällä karhun repimään karjaa.

Heprean Adam merkitsee ”ihmisolento, ensimmäinen ihminen”. Suomalainen Aatami pääsi almanakkaan 1890. Eevan heprealainen muoto Havva, ”elämän antaja”, on nimi, jonka Aadam antoi vaimolleen. Molemmista nimistä on meillä Suomessa lukuisia muunnelmia edelleen käytössä. Aatamin nykymuotoja ei helposti edes tunnista muinaisesta kaimasta alkaneiksi. Eeva pitää paikkansa tunnistettavammin, varsinkin yhdysnimissä.

Jouluaatto on Aatamin ja Eevan yhteinen nimipäivä, sillä Raamatun mukaan Jumala loi heidät samana päivänä. Keskiajalla päivä sijoitettiin Vapahtajan syntymäjuhlan edelle, sillä he edustivat syntiin langennutta ihmissukua, jonka Kristus tuli lunastamaan. Suomalaisissakin kalentereissa heille on omistettu jouluaatto vuodesta 1646 lähtien.

Ruotsin 1901 kalenterin vaikutuksesta meillä vuosina 1918–1951 Aatamille omistettiin aatonaatto 23.12. ja Eevalle aatto 24.12., sitten palattiin historialliseen yhteisen nimipäivän perinteeseen. Yhteinen päivä muistuttaa meitä yhteisestä vastuusta tekemisistämme. Aatamin jouduttua vastaamaan kielletyn puun hedelmän syömisestä hän alkoi Eevaa syyttävän kiemurtelun: ”Vaimo jonka minulle annoit…”. Eeva puolestaan syytti käärmettä, molemmat turhaan. Jokainen meistä on itse vastuussa niin sanoistaan kuin teoistaan.

Vanhan legendan mukaan paratiisin elämän puu oli akaasia. Itämaisessa ajattelussa akaasia edusti maailmansielua. Kun vanha Aadam tunsi kuoleman lähestyvän, hän lähetti poikansa Seetin pyytämään paratiisin porttia tulinen miekka kädessä vartioivalta enkeliltä, että hän kuolinhetkensä lohdutukseksi saisi oksan elämän puusta. Enkeli ei voinut päästää poikaa paratiisiin, mutta puusta riippui muurin yli oksa. Sen enkeli taittoi ja antoi Seetille. Tämä vei oksan kuolevalle isälleen.

Aadam haudattiin Moorian vuorelle, ja Seet istutti haudalle tuon oksan. Oksa kasvoi suureksi puuksi. Tuhansia vuosia myöhemmin puusta tehtiin Jeesuksen risti. Näin vanha legenda yhdistää ihmisen syntiinlankeemuksen ja Kristuksen sovitustyön. Aatamin ja Eevan yhteinen nimipäivä jouluaattona edeltää joulupäivää, Kristuksen syntymäjuhlaa. Lankeemuksen rikkomasta on tullut jälleen ehyt. Kuoleman puusta on tullut elämän puu.

Rauhallista joulunaikaa toivottaen

Liisa AhtiForssa

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic