Mielipiteet

Pikkupojan synttärit täyttä juhlaa

Uskon, että minulla sukuni vanhimpana on oikeus kirjoittaa riemukkaista 4-vuotiaan pojan syntymäpäiväjuhlista. En mainitse tässä mielipidekirjoituksessani yhdenkään ihmisen nimeä, joten tästä riemujuhlasta pääsevät selville vain ne, jotka tietävät ja tunteva sukuni tämän haaran henkilöt ja iät.

Saavuimme seurueeni kanssa juhlapaikalle noin kolme tuntia kestäneen ajomatkan jälkeen virkeinä ja juhlamielellä. Olihan kyseessä yhden sukuuni kuuluvan pojan syntymäpäiväjuhla. Kättelyjen ja päivänsankaria kädestä pitäen tapahtuneen onnittelun jälkeen päästiin juhlanviettoon.

Neljävuotias poika oli aamulla saanut isältä ja äidiltä syntymäpäivälahjaksi akkujen voimalla kulkevan avoauton. Kooltaan niin suuren, että istuimella mahtui kaksi pikkuista istumaan. Nuori autoilija esitteli auton ominaisuuksia ajonäytteillä.

Nokkapeltikin avattiin ja vararenkaan kotelo avautui saranoiden varaan. Nokkapellin alla on tavaratilaa ja varapyörää pidetään omassa kotelossaan. Siskoaan hän oli jo kyydinnyt vierellään etupenkillä. Pian saapui kaksi pientä vierasta lisää.

Heillekin auto piti perusteellisesti esitellä ja viedä heitä esittelylenkille, nurmikolla eteen, taakse ja talon ympäri kurvaillen. Liikkeelle ei lähdetty ennen, kun turvavyö ja ovet oli laitettu kiinni. Piippiääni törähteli, kun painoi oikeaa nappulaa ja radiosta tuli musiikkia. Tuli kutsu sisälle katettuun juhlapöytään. Pieni kuljettaja laittoi kenkänsä terassille kenkieni viereen täsmälliseen ojennukseen.

Useita tunteja kestäneen neljän lapsen leikkien seuraamisen ja aikuisten kesken käydyn keskustelun ja emäntää hyvistä tarjoiluista kiittelyn jälkeen pääsimme kotimatkalle.

Kotimatkalla mieleni vakavoitui ja tuli mieleen kysymyksiä. Miksi niin monelta suomalaiselta jää tällaiset riemujuhlat näkemättä? Eikö tiedetä kuinka ihanaa on seurata omaa sukua olevien lasten syntymistä, kasvamista, kehittymistä ja aikuistumista? Miksi niin moni nuori on alkanut viljellä ajatusta, – voiko tällaiseen maailmaan tehdä lapsia?

Enempiä miettimättä selvisi. – Maailma on juuri sellainen miksi me itse sen teemme. Joku ajattelee, ei riitä ruokaa jokaiselle, eikä työttömällä ole varaa ostaa kalliita elintarvikkeita. Vanhan kansan sanonta “lapsi tuo leivän tullessaan”, on totta.

Kyllä jokaiselle ruokaa riittää, kun vain viitsimme tehdä työtä. Sen todistaa sota-aika, jolloin ruoasta ja tarvikkeista oli kova puute, mutta toimeen tultiin ahkeruudella ja sisulla. Vaikka miehet olivat rintamalla ja monet jäivät palaamatta, silti elämä, viljely ja teollistuminen Suomessa jatkui.

Kevät ja kesä ovat kauneimmillaan. Muistuu mieleen aika 1950-luvun molemmin puolin. Työntelimme Villen kanssa Ronttis- eli Kalliomäessä suurilla käsirattailla huonekaluja aika moneen kotiin. Lähes jokaisen talon portinpielessä, tai pihalla, oli vanhaan kattilaan istutettu pelargoneja ja muita kukkia. Kalliomäen kapeilla kujilla ja muuallakin Forssassa, olisi mukava kulkea, jos pihoilla olisi ihailtavana paljon kukkia. Kuin ennen muinoin.

Erkki Kaakinen


Uusimmat