Mielipiteet

Poliittisen retoriikan rajat

”Oliko juuri nyt tarpeen sulkea kannattava Kaipolan paperitehdas”, kysyi pääministeri Sanna Marin Ylen ykkösaamussa (29.8). Kysymys herätti voimakkaita vastalauseita sekä Suomen Yrittäjistä että Elinkeinoelämän Keskusliitosta. Kuoroon yhtyi kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen, jonka retoriikka muistutti jo 1970-luvun kiivaiden poliittisten taisteluiden aikaa: ”Pääministeri esitti uhmakkaan vasemmistolaista linjaa.” (HS 30.8)

Kriittinen lukija pohtii, erehtyikö viestinnästään koronakeväänä kiitosta saanut pääministeri Sanna Marin nyt ensimmäisen kerran valitsemaltaan linjalta? On ymmärrettävää. että sosialidemokraattinen pääministeri asettui tavallaan työntekijäpuolen asemaan vedoten tehtaan hyvään kannattavuuteen ja Suomen kansantalouden uhkatekijöihin. Voi kuitenkin kysyä, olisiko ehkä lievä vastaantulo myös UPM:n johdon suuntaan ollut paikallaan – paperinkulutuksen kiistaton lasku. Toisaalta myös suuryrityksen edustajan (Ahola) puheenvuoro oli tyrmistyttävän tylyä kuultavaa. Ikävää retoriikkaa on aina myös toimitusjohtaja Jussi Pesosen uhkailu tehtaiden siirrosta muualle, jos ei valtiovalta kuuntele häntä.

Edunvalvontajärjestöt ja yritykset puhuvat aina vain omasta puolestaan, mutta opposition asema on toinen – kritiikki voi mennä ylikin. Tässä tapauksessa niin teki kokoomuksen johto, sekä Häkkänen että Orpo. Olihan Marinin lausunto yksipuolisuudessaankin kuitenkin maltillinen – kaukana Häkkäsen kuvauksesta.

Opposition asema on aina vaikea, miten valita retoriikan tyylilaji? Paljon yli meni myös SDP:n jatkuva mesoaminen edellisellä vaalikaudella eduskunnassa hoitajamitoituksesta. Sitovaksi luvuksi piti ehdottomasti vahvistaa 0,7, oli tällä sitten käytännön kanssa jotakin tekemistä tai ei. Tuossa asiassa kokoomus oli oikeassa – ei sitä ongelmaa lainsäädännöllä voi sitoa.

Ehkä yksi parhaimmista onnistuneista poliittisen retoriikan ilmauksista on perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin hyvin oivaltava iskulause: ”Missä EU, siellä ongelma!” Tuloksena oli jytky vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Sen sijaan puolueen nykyisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion vastaavasta kyvystä ei ole vielä näyttöjä tullut. Tästä oli esimerkki Ylen A-studio (28.8), missä hän työllisyydestä keskusteltaessa toi esiin asiaan täysin liittymättömän viittauksen EU:n elvytyssopimukseen ja rahojen valumisesta Italiaan. Sen hän osasi, mutta oman maan työllisyysohjelmasta ei kuultu mitään.

Kun muistelee menossa olevaa ja edellistä vaalikautta, voi nähdä politiikan kielenkäytön koventuneen. Räiskyvä retoriikka ei ole uutta, mutta poliittisessa historiassa pitää mennä edellä mainitulle 1970-luvulle tai vielä kauemmas, 1950-luvulle. Tuolloin mitään rajaa ei tuntunut olevan sen aikaisten kokoomuksen ja SDP:n kielenkäytössä koskien silloista pääministeriä Urho Kekkosta, jota haukuttiin vähintään ”roistoksi”.

Ilmiön taustalla on populismin nousu, jonka mahdollistaa juuri värikäs, mutta samalla moniin äänestäjiin vetoava puhe. Kokoomukselle on tähän asti ollut ominaista suhteellisen maltillinen ja asiallinen poliittinen retoriikka, hyvänä esimerkkinä tämän vaalikauden alussa esiin tuotu Antti Rinteen hallituksen budjetin kritiikki.

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic