Mielipiteet

Presidentin valta palautettava

Vuosia sitten, kun Suomessa olivat presidentteinä vasemmistolaiset Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari, kansa vaati ja tiedotusvälineet julistivat kuin yhteen ääneen, että Suomen presidentillä on likaa valtaa, sitä on kavennettava. Tähän vallankavennusta vaativien kuoroon oli oikeistolaisten poliitikkojen helppo yhtyä ja valtaa kavennettiin liikaakin.

Nyt, kun nykyinen kokoomuslainen presidentti on istunut yhden kauden ja valittu toiselle kaudelle, ei kukaan ole huomannut vaatia, että presidentille on annettava lisää valtaa. Nyt hänen valtansa loppuu siihen, kun hän kutsuu kahden suuren valtion presidentit, maallikon puhetyylin tasolle muutettuna: “Tulkaa meille keskustelemaan asioistanne, minä tarjoan kahvit ja kaljat.”

Tuo on vähän leikkimielinen ilmaisu, mutta totta se on. Kaikki tiedämme, kuinka suurista asioista heidän keskusteluissa puhutaan ja niistä usein tehdään päätös. Olisi hyvä, että myös meidän presidentillämme olisi valtaa ainakin saman verran eikä vain kahvintarjoajan osa.

Täällä Suomen tasolla maan pääministeri, hallitus ja eduskunta kinastelevat jostain SOTE-lain uudistuksesta vuosikausia ja lisävuosi otettiin juuri, tuosta vain, pääministerin ilmoituksella. Tuntuu, että Suomen monipuoluejärjestelmässä asiat jumittavat ja niitä vatvotaan liian pitkään. Allekirjoittaneelle on monesti herännyt kysymys, onko koko SOTE ja epäilyttävä pahis, maakuntauudistus, lainkaan tarpeellisia? Kansalle vain tulee lisää maksettavaa. Hyväksi koettu Forssan malli olisi edelleen paras.

Kun tämän tarinan tarkoittamat isot herrat riitelevät ja nokittelevat toisiaan ja määräävät mailleen tuonti- ja vienti rajoituksia, niin miksi Sauli Niinistöllä ei ole valtaa sanoa siihen, että älkää asettako samoja rajoituksia koskemaan myös Suomea, Vaan jättäkää maamme niiden kiistojen ulkopuolelle! Venäjä on aikoinaan ollut Suomen hyvä kauppakumppani ja ostanut paljon Suomen maatalouden tuotteita käypään hintaan. Ei ole Forssan tarvinnut lähteä viemään lihaa Kiinaan, jonka rahditkin maksavat niin paljon, että viennistä ei mitenkään voi tulla kannattavaa.

Siis. Suomen presidentti otettava mukaan päätettäessä maan asioista. Suomen olisi pystyttävä järkevästi päättämään pakolaispolitiikasta, eikä ottaa vastaan paljon pakolaisia tämän köyhän kansan elätettäväksi.

Erkki Kaakinen


Uusimmat