Mielipiteet

Puheterapiaa!

Suomen Keskusta rp:n puheenjohtaja sekä istuvan Sanna Marinin (sd.) hallituksen tuolloinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) aikoi käyttää 50 000 euroa valtion varoja henkilökohtaisen puheterapeutin palveluihin perustelunaan jännittämisensä julkisten esiintymisten ja puheidensa aikana! Ja lähtöhän siitä tuli!

Monet julkiset esiintyjät potevat lähes aina rimakauhua ennen estradeille astumistaan olkoonpa kysymyksessä muusikot, näyttelijät jne., jotka ovat jo vuosikymmeniä turvautuneet lääketieteen suomiin apuihin jännitystilojen laukaisemiseksi mikä on pikkuruinen pilleri eikä se maksa kuin muutaman kymmenen senttiä!

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni teki kardinaalimunauksen kuitatessaan vastaanotetuksi huimat 50 000 euroa valtion varoja omiin henkilökohtaisiin kuluihinsa vastoin Keskustan alkiolaisen oppi-isän oppeja köyhien ja vähävaraisten puolustajana.

Ministeri Kulmuni on sittemmin palauttanut koko 50 000 euron rahasumman takaisin valtion kassaan median painostuksen seurauksena. Näyttäisi kuitenkin olevan niin jotta valta näyttäisi sokaisevan käyttäjänsä? Muisteissamme on säilynyt Antti Kaikkosen (kesk.) Nuorisosäätiön jutut ja Matti Vanhasen (kesk.) lautakasat eikä Väyrysen Paavokaan jalasmökkeineen ihan puhtaita pyyhkeitä ole kansalta saanut?

Yle julkaisi 4.6 uudet gallupkannatuslukunsa joiden mukaan Suomen Keskusta nauttii vain 10,7 % kannatusta mikä on katastrofaalisen alhainen koko puolueen historian aikana mihin vaikuttanee puolueen johtajien tuttuakin tutummat pikku rötökset ja niiden myötä hankittu kyseenalainen esimerkillisyys Suomen kansan edessä?

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic