Mielipiteet

Riippuvuutena puhelin?

Älypuhelimesta on hyötyä ja haittaa. Kuva: Juhani Salo

On ikävä näky nähdä penkkirivillä olevat ihmiset tuijottamassa omia kännyköitään.

Tai kun katsoo kadulla käveleviä ihmisiä, on hyvin tavallista, että lähes kaikki keskittyvät omaan puhelimeensa. Tämä on jo muulle liikenteellekin vaarallista. Joskus on myös varsin ärsyttävää, kun haluaisi jutella jonkun ihmisen kanssa ja hän vain näprää puhelinta, eikä kommunikoi mitenkään.

En kuitenkaan ole täysin puhelimia vastaan, koska niistä on kuitenkin meille kaikille melko paljon hyötyä. Esimerkiksi kaverille soittamisessa tai viestin lähettämisessä, musiikin kuuntelussa, netin käytössä ja pelaamisessa saatat tarvita puhelinta. Erilaisten sovellusten ja sosiaalisen median avulla tietoa saa jaettua nopeasti suurillekin ihmismäärille. Kännykkä on myös helppo kuljettaa mukana esimerkiksi bussissa ja sillä saa ajan kulumaan nopeasti.

 

Haittapuoliakin on monia. Usein tiedotetaan, kuinka jatkuva puhelimen käyttö aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia ja häiritsee keskittymiskykyä. Ei ole vielä täysin tiedossa, mitä kaikkia muita haittavaikutuksia puhelimella on terveyteen. Puhelin on monille myös riippuvuutta aiheuttava esine, joka koukuttaa, mutta siihen ei kannata jäädä kiinni. On epäkohteliasta jättää juttukaveri huomioimatta puhelimen vuoksi.

Elämä on arvokasta aikaa ja kannattaa miettiä, tuhlaako sitä puhelimella olemiseen, mitä voi joskus myöhemmin katua.

Jos huomaa puhelimen käytön olevan liian keskeinen asia omassa arjessaan, voi kokeilla esimerkiksi olla vähän aikaa ilman puhelinta. Kannattaa miettiä myös, mitä muita tekemisen kohteita on olemassa ja miten niitä voisi toteuttaa ilman puhelinta.


Elmeri Stork

Uusimmat