Mielipiteet

Rohkeasti seniori

Kansallinen senioriliitto lanseerasi sloganin: Rohkeasti seniori. Me emme siis ikäämme häpeile.

Seurassamme on jo paljon yksinäisiä ikäihmisiä. Yksinäisyys lisää muistihäiriöitä ja heikentää terveyttä. Tutkimusten mukaan kolmannes senioreista kokee yksinäisyyttä.

Vanhusten luona ei juuri kenelläkään ole aikaa vierailla. Vanhukset eivät pääse huonokuntoisina ulkoilemaan, jos talossa ei ole hissiä.

Ahdistava yksinäisyys on monasti pakon sanelema. Mies tai vaimo siirtyy ajasta ikuisuuteen. Vuosikymmeniä yhdessä olleet murtuvat suruun ja yksinäisyyteen.

Tutkimusten mukaan yksinäisiä ovat myös palvelutaloissa asuvat. He linnottautuvat huoneisiinsa. Jotkut jopa lukitaan. Hoitajia on määräänsä vähemmän ja lopuilla on kiire.

Peräti 20 % yksinäisistä ikä-ihmisistä kokee myös masennusta. Joka toinen päivä joku yksinäinen ja masentunut vanhus tekee itsemurhan. Taivaassa ainakin on seuraa.

Kotiavustajilla on minuuttiaikataulu. Eivät juurikaan jää kuuntelemaan vanhusten horinoita. Seuraava kohde odottaa. Esim. yksin asuva appiukkoni on älyltään veitsen terävä, seuraltaan sosiaalinen. Hän haluaisi usein vaihtaa muutaman sanan hoitajan kansa, mutta turha on toiveensa. Viidessä minuutissa ei juuri keskustelua synny.

Joku varmaan sanoo nyt, että onhan meillä Forssassa Ystävän Kammari ja Yhteisötalo. Kummassakin palvelu on ystävällistä. Ystävän Kammari on yleensä täyteen buukattu. Kammari ainakin kaipaisi joskus jopa laajennusta. Alakerta kun on portaitten takia vajaakäytössä. Hienoa, että toimintaan kuuluu kauppakassipalvelu ja aamukorva. Kulttuurikaveritoiminta kun vielä saadaan käynnistettyä, niin ollaan asian päällä.

Kuulin tarinan eräästä sodassa kuulonsa menettäneestä miehestä, joka oli vaimonsa kuoleman jälkeen pitkään ollut surullinen. Hänet saatiin houkuteltua eläkeläiskerhoon. Hän kertoi, että vaikka kuulo on heikko, voi nauraa silloin kuin muut, vaikka ei tiedä mille nauretaan. Se tarttuu.

Siinä oli asenne kunnossa. Ei kannattanut jäädä sohvalle makaamaan ja suremaan.

Asiasanat

Fingerpori

comic