Mielipiteet

Roskaaminen ei ole perusoikeus

Kevät on jo pitkällä. Otat reippaita askelia lenkkipolulla, kuuntelet joko lempimusiikkiasi tai puiden huminaa. Katseesi siirtyy maahan ja näet sen: suklaapatukan kääre, röökiaski, tupakantumppi, hesen kerttismuki, nuuskarasian kansi, limupullon korkki…

Olemme kaikki lukeneet otsikoita muoviroskien täyttämistä hiekkarannoista. Sorrumme helposti ajattelemaan, että ongelma on jossain kaukana eikä kosketa meitä. Roskaamisen ja etenkin muovijätteen aiheuttamat haitat ovat kuitenkin merkittäviä myös Suomessa.

Roskat paitsi rumentavan maisemakuvaa, myös vaikuttavat laajasti luontoon, vesistöihin ja eläimiin. Tiedämme, että monet eliölajit syövät muovia. Sitä kautta mikromuovi ja kemikaalit päätyvät myös ihmisen ravintoketjuun. On arvioitu, että jos nykymeno jatkuu, on maailman merissä enemmän muoviroskaa kuin kaloja vuoteen 2050 mennessä.

Nyt koronan aikaan olen palannut tutun harrastuksen pariin: ploggaamaan. Termi ploggaus tulee englanninkielen sanasta plogging ja se tarkoittaa käytännössä hölkkäystä roskia keräillen. Tämä ympäristötekoon liitetty liikuntamuoto on viime vuosina rantautunut myös Suomeen.

Olen saanut ulkoilevilta forssalaisilta ja seuraajiltani somessa paljon positiivista palautetta roskankeruusta. Monet kiittelevät, kun pidän meidän yhteisestä ympäristöstä huolta. Toiset kertovat myös itse aloittaneensa ploggaamisen. Osa harmittelee, kun eivät pysty huonon selän tai kipeiden polvien vuoksi tulla kumartelemaan seuraksi. Parasta roska-aktivismissa on se, kun saa esimerkillään nostettua tietoisuutta roskaamisen haitoista ja siistittyä maailmaa roska kerrallaan.

Mistä roskaaminen sitten johtuu? Oman arvioni mukaan kyse on välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Luullaan, että tupakantumppi maatuu luontoon seuraavilla sateilla. Tosiasiassa tumpilla kestää maatua jopa 30 vuotta ja usein se päätyy jonkin eläimen suuhun sitä ennen.

Tästä päästäänkin mielestäni roskaamisen kaikista kurjimpaan puoleen. Kasvavissa määrin luonnoneläinten kuolemiin on syynä luonnossa lojuva roska, johon eläin tukehtuu, takertuu tai kuristuu. Pahimmillaan eläin joutuu kokemaan hitaan ja tuskallisen nääntymiskuoleman, esimerkiksi roskan tukkeuttaessa eläimen ruuansulatuskanavan. Myös kotieläimille ja lemmikeille luontoon dumpattu roska voi koitua kohtaloksi. Mansikit, joiden sisäelimet rikkoutunut kaljatölkki on runnellut, ovat otsikoissa aivan liian usein.

On selvää, ettei vastuuta tässäkään asiassa voida asettaa pelkästään yksilön harteille. On tehtävä tehokkaita ja määrätietoisia politiikkatoimia, jotta muoviroskan määrä Suomessa ja koko maailmassa saadaan laskuun. Muovia on kulutettava vähemmän ja korvattava biohajoavilla tuotteilla. Tässä myös suomalaisilla on osansa – muovin kaltaisia tuotteita valmistetaan jo nyt pohjoisen maamme vihreästä kullasta, puusta. Lisäksi tarvitaan uudenlaisia teknologioita, joilla poistetaan maaperästä ja vesistöistä jo sinne kertynyttä muovijätettä.

Meidän pitää myös yksilöinä kantaa vastuumme. Ympäristön roskaaminen ei ole mikään ihmisen perusoikeus. Meistä jokainen voi valita, heittääkö roskansa luontoon vai kantaako sen lähimpään roska-astiaan. Jokainen voi myös pienillä, arkisilla valinnoilla vähentää jätteen syntymistä.

Forssalaiset ovat toivoneet, että kaupunki järjestäisi siivoustempauksen, jossa kannustetaan ihmisiä keräämään roskia yksittäin, pareittain tai perheittäin. Janakkalassa vastaava tempaus järjestetään nimellä KuiSiistii! ja Lappeenrannassa Siivooksie – muutamia mainitakseni. Ympäryskunnat haastetaan totta kai mukaan järjestämään omat siivoustalkoot. Ketkä ovat mukana?

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic