Mielipiteet

Sähköinen äänestäminen – Mitäpä jos oikeusministeri Häkkänen olisi vienyt asiaa eteenpäin viime hallituskaudella?

Nettiäänestystä ei viety eteenpäin viime hallituskaudella. Kuva: Tanja Korpela
Nettiäänestystä ei viety eteenpäin viime hallituskaudella. Kuva: Tanja Korpela

Vaalit.fi -sivustolta on luettavissa, että ”Sipilän hallitus linjasi strategiaistunnossaan 24.10.2016, että Suomessa otetaan käyttöön nettiäänestys kaikissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä ja että oikeusministeriö asettaa vuodelle 2017 parlamentaarisen valmistelun asiaa koskevan esiselvityksen laatimista varten.

Oikeusministeriön työryhmä, jolla oli parlamentaarinen ohjausryhmä, luovutti laatimansa esiselvityksen ja loppuraporttinsa oikeusministerille 19.12.2017. Työryhmä ei ehdottanut nettiäänestyksen käyttöönottoa. Oikeusministeri ilmoitti, että hän ei aio vielä asiaa eteenpäin sillä hallituskaudella.”

Seurantaryhmässä oli edustus kaikista eduskuntapuolueista, myös kokoomuksesta ja perussuomalaisista. Oikeusministerinä Sipilän hallituksessa toimi kokoomuslainen poliitikko Antti Häkkänen.

Mitäpä, jos oikeusministeri Häkkänen olisi toiminutkin toisin ja vienyt asiaa eteenpäin hallituskaudella, joka päättyi vasta 6.6.2019. Olisiko Suomessa ollut mahdollista järjestää ajallaan sähköinen äänestäminen kuntavaaleissa 18.4.2021? Kaiketi Häkkäsellä olisi ollut oikeusministerinä mahdollisuus oikeusministeriön virkakunnan avustuksella runsaan vuoden ajan huolellisesti valmistella korjattu ehdotus hyväksyttäväksi ja käyttöönotettavaksi. Että se siitä demokratian suojelemisesta…

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti