Mielipiteet

Se pyörii sittenkin

Valitusäänet ympyrästä ovat vaienneet. Se on siinä ja toimii kuin tanssi. Paljon ehdittiin varsinkin lyhyissä lukea parran päristystä. Huokailtiin suojateiden puuttumista. Siinähän ne ovat edelleen.

Nyt liikenne kulkee jouhevasti. Liikennevaloissa ei tarvitse töröttää minuuttitolkulla. Ympyrä onkin kuin parasta ennen Forssassa. Vilkun käyttö ympyrässäkin alkaa pikku hiljaa mennä jakeluun paremmin kuin Forssan Lehden jakelu. Ihan vaan muistutukseksi, niin vilkku sijaitsee siinä ratin oikealla puolella ja ympyrästä poistuttaessa sitä painetaan alas.

Joku ehdotti, että ympyrän keskelle pitäisi pystyttää patsas. Mitä järkeä? Patsas estäisi näkyvyyden ja aiheuttaisi hämmennystä.

Miehet painoivat pitkää päivää ja homma valmistui lähes aikataulussa. Hatun noston paikka.

Lisäksi samaan rundiin tehtiin Koskisillasta upea Bulevardi.

Kelpaa nyt muusuomalaisten poiketa tutustumaan kaupunkiimme, eikä ajaa vaan ohi.

Ympyrästä konserttiin. Peruspositiivisen kansantaiteilijan Liikasen karisma veti. Feeniks oli täyteen lastattu viimeistä pallia myöden. Tarvittiin jopa muutama lisäistuin. Onneksi pysyttiin täyttöasteen rajoissa. Ovia ei tarvinnut sulkea edes viimeisille sisäänpyrkijöille.

Tietysti valituksia tuli. Joku oli jättänyt paikkansa poistuakseen hetkeksi, ja kuinka ollakaan istuin oli sillä aikaa varattu. 36 hengen seurue oli saapunut bussilla paikalle, mutta hämmennyksen takia varauslappu oli pantu tuoleihin vain kolmellekymmenelle. Omintakeisella organisointikyvyillään Sami sai järjestettyä porukalle paikan etupenkkiin. Axelin puolesta voi todeta, että näin suuren tapahtuman järjestelyissä Forssan kokoisessa kaupungissa vaaditaan myös yleisöltä myötämielisyyttä. Kyllä sitä löytyikin.

Kaiken kaikkiaan Eki otti yleisönsä ja kaikki saivat nautintopaikan.

Saataisikohan joskus isompi konserttisali kaupunkiin. Saa nähdä, tuoko monitoimitalo pelastuksen asiaan.

Keijo Wääri

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic