Mielipiteet

Selviytymisstrategia Forssalle

Miten saada ihmisiä lisää ja pysymään Forssan seutukulmassa, kas siinä pulma. Erinomainen sijainti, kaupungin tuki asunnon etsimisessä, tyhjää toimitilaa, kaunis luonto – meillä on niitä kaikkia. Näillä eväillä Forssaa myös markkinoidaan, mutta se ei tahdo tuottaa tulosta. Ollaan umpikujassa ja toistetaan samaa eri vivahtein tuloksetta vuodesta toiseen. Mikä siinä on, ettei viesti mene perille, kuinka hieno ja hyvä paikka tämä on?

Se ei mene perille, koska Suomessa on 13 kaupunkia tusinassa, jotka kilpailevat asukkaista samoin eväin. Lopulta kaikki on tilastokeskeistä, jossa seurataan ikärakenteita, työttömyyttä ja väestönkehitystä ynnä muita lukuja.

Tosiasia on, että olemme säästäneet itsemme miltei hengiltä – niin kaupungin kuin valtion toimesta. Kun menee huonosti, säästetään ja palvelut heikkenevät. Kun menee paremmin, säästetään pahan päivän varalle. Kun palvelut heikkenevät, väki vähenee. Kun väki vähenee, säästetään ja leikataan palveluita. Ja palvelut huononevat ja väki vähenee. Tämä, ja vain tämä, on se pahin oravanpyörä, josta pitää murtautua pois. Ei markkinointi, imagokampanjointi, ei satasen tontit, ei tapahtumat, sijainnit saati tilastot, vaan palvelut – julkiset ja yksityiset – ovat ratkaisun keskiössä.

Toteutamme itse tuomionpäivän profetiaa varautumalla väestönkatoon ja verotulojen vähenemiseen. Yritämme naarata asukkaita lisää vippaskonstein markkinoimalla ja mielikuvilla, mutta meiltä puuttuu se kova konkreettinen sisältö: palvelut ja usko tulevaisuuteen. Ikuinen säästöliekki tappaa meidät kylmään ennen pitkää. Talouden tosiasiat ovat kovat, mutta niistä on tullut meille herra ja pelottava mörkö. Kaikkemme tehdään, ettemme joudu kriisikunnaksi, mutta välimatka siihen kuroutuu jatkuvasti.

Olen sanonut ennenkin ja sanon nytkin, että Forssan talous on paljon paremmalla tolalla, kuin siitä ajatellaan. Velkamäärä asukasta kohden on merkittävästi maan keskiarvoa alempana, meillä on parempi velanmaksukyky ja meillä on myös omaisuutta. Mutta tämä kaikki häviää, ellei tilannetta saada kohennettua. Ja sitä ei kohenneta säästämällä. Se kohennetaan palveluilla, jotka helpottavat asioimista ja elämä sekä nostavat elintasoa, viihtyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta.

Nyt hykertelemme yksittäisten esimerkkien kanssa, jossa joku tuttavan tuttu on ihastunut Forssaan ja aikoo muuttaa tänne, tai tuntemalla kourallisen uusia forssalaisia. Yritämme houkutella paikalle suuria yrityksiä, jotka nostaisivat Forssan suosta ja tekisivät tästä jälleen isomman kaupungin.

Ei. Meidän pitää tehdä kaupungista hyvä paikka asua, tukea rohkeasti mahdollisuuksia ja ideoita. Houkutella asukkaita palveluilla ja helppoudella. Kääntää väestötilastot kasvuun, ja vannon, että tänne alkaa virrata työllistäviä yrityksiä.

Fingerpori

comic

Uusimmat