Mielipiteet

Suomen suven suloisuutta

Moni koronan uuvuttama ihminen on tyytyväinen näiden päivien kesäiseen keliin. Ikäihmiset ovat joutuneet odottamaan omia lapsiaan puolisoineen ja lapsineen. Oman kotinsa hiljaisuudessa odottaminen on saattanut olla mielenrauhaa ja voimiakin koettelevaa.

Sentään on aika kulunut ja lohtuna ovat sanat Suomen Juhannus.

Se on vuodenaika, jolloin yölläkin melkein mihin aikaan tahansa näkee luonnon viheriöivän. Puihin on tullut lehti muutamassa päivässä ja naapurin ruohonleikkuri raksutti juuri hiljan.

Tuleekohan se tyttö perheensä kanssa? Entäs poika kultansa kanssa?

Jos saan esittää mielipiteeni, niin pyrkikää nyt kaikki omaiset käymään, tai ainakin soittamaan sille odottavalle omaiselle. Varsinkin jos hän on yksineläjä, omissa ympyröissään itse pärjäävä. Pariskuntien henkinen kantti kestää paremmin, kun on oma puhekaveri, jolle voi esittää hyvän juhannuksen toivotukset. Koronaikävät on kestetty, mutta sitä on vaikea kestää, jos oma lapsi ei muista.

Suomalaisten juhannukseen kuuluu vihta tai vasta. Kumpi vaan, mutta kyllä se on se asia joka suomalaiselle tuo juhannuksen.

Hyvää juhannusta kaikkien saunaan vihtalla tai vastalla ja kohtuus kaikessa!

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic