Mielipiteet

Suomi pysyy pinnalla

Sanovat maailman talouden hiljenevän ja haukkovan pian happea. Suomella ei ole ainoastaan nenä pinnalla, vaan meillä on niin hyvä uimataito, että pääkin on pinnalla. Varsinkin nyt, kun vaaliveturi ottaa kansan tuella vetovastuun seuraavista vuosista.

Työttömät ottivat jo ilolla vastaan tiedon aktiivimallin purkamisesta. Pientä eläkettä saavien pitkä odotus päättyy, kun vappusatanen onkin totta. Nämä setelit ovat jo tulleet rahapajasta Suomen pankkiin, mutta kaiken maailman kamreerit jakavat mieluimmin ohjeita kuin rahaa. Ehkä osa näistä juhlarahoista ei pääse kiertoon ollenkaan, sillä niistä tuli maineensa vuoksi keräilyharvinaisuuksia. Kamreerien pelkona on, että tuntuva kertakorotus houkuttelee eläkeläisiä vain enemmän pelikoneiden ääreen.

Vaaliveturin asema on saavutettu vastustamalla kaikkia epäkohtia ja vääryyksiä, eikä saavutetusta vallasta pidä enää luopua. Valtaa pitää nyt käyttää niin, että lupauksille tulee katetta, myös tulevissa työmarkkinaneuvotteluissa. Vappumarssikin saa ihan uuden sävyn, kun ei enää tarvitse vaatia muutosta huonon hallituksen toimintaan, vaan voi kertoa tyytyväiselle kansalle hyviä uutisia huomisesta.

Asiasanat

Kaupallinen yhteistyö