Mielipiteet

Syntyvillä lapsilla ihana tulevaisuus

Nyt syntyvillä lapsilla on tulevaisuus edessään. Kuva: Tomi Vesaharju
Nyt syntyvillä lapsilla on tulevaisuus edessään. Kuva: Tomi Vesaharju

Vastapainona ajatuksille, joiden mukaan maapallo ja Suomi on tulevaisuudessa niin huono, että ei kannata synnyttää lapsia tähän maailmaan kärsimään, katselen tässä tekstissä tulevaisuutta erilaisin silmin.

Pontimena ajatuksilleni on laivalla näkemäni nuoret kiinalaiset. En nähnyt yhdenkään tupakoivan, enkä yhdenkään hoippuvan humaltuneena. Siitä huolimatta heillä näytti olevan hyvät välit ja hauskaa keskenään.

Hiljattain luin paikallislehdestä, uutisen jonka mukaan nuorten alkoholinkäytön vähentyminen on pysähtynyt ja huumeiden käyttö ja tupakointi lisääntynyt.

Uskon, että nyt koulunsa aloittavat lapset saavat hyvää koulutusta ja tietävät koulunsa päätettyään, että ihmisen keuhkot on tarkoitettu ihan muuhun tekemiseen kuin tupakansavun suodattamiseen puhtaasta ilmasta. He tietävät myös, miten ihmisen aivot selviävät suodatettavan saasteen puhdistamisesta. Tuleehan aivoihin suuria määriä alkoholia ja valtavasti erilaisia huumeita, joiden poistamisessa keho joutuu tekemään valtavan määrän niille kuulumatonta ylimääräistä puhdistusta. Ei taida olla montakaan nuorta tai aikuista, jotka eivät olisi joskus kokeneet krapulapäivää juhlitun illan ja yön jälkeen.

Kaikki koulunsa aloittavat saavat tulevaisuudessa kunnon koulutuksen terveistä elämäntavoista, joka omalta ikäluokaltani on jäänyt saamatta. Samalla heille kerrotaan ja esimerkein todistetaan, että ihmiskunta ei selviä hengissä, jos nykyinen myrkkyjen elimistöön vetäminen ja ympäristön saastuttaminen jatkuu.

Jo viidentoista vuoden kuluttua koulunsa päättävät nuoret ovat työmarkkinoilla kovin kysyttyjä ja heistä käydään kilpailua, mikä firma saa heidät kirjoihinsa. Heille maksetaan kunnon palkkaa, ammattiyhdistyksiä ei tarvita, eikä poliittisia puolueita solvaamassa toisiaan ja kilpailemassa kansan suosiosta. Käyttöön tulee kysynnän ja tarjonnan laki.

Nykyisen vähentyneen syntyvyyden johdosta monista pienistä kunnista loppuvat koulut ja loput oppilaat kuljetetaan naapurikunnan kouluun. Työttömiksi jäävät opettajat lisäävät tiedon tasoaan ja perustavat yksityiskouluja, joissa paneudutaan tarkemmin ihmisten anatomiaan ja toimeentulon kehittämiseen. Kehitetään lääketiedettä ja koulutetaan lisää lääkäreitä, joiden tehtävänä on hoitaa jäljellä olevat muistisairaat ja nautintoaineiden väärinkäyttäjän terveille elämäntavoille.

Uusimmat