Mielipiteet

Taas trooppinen yö

Jo kolmas trooppinen yö peräjälkeen lämpötilan ollessa yöllä 29.7 klo 03.00 tasan +23 astetta celsiusta Someron Kirkonmäellä! Mitenkä harvinaista tällaiset yöt ovat tilastollisesti ei ole minun tiedossani, mutta minä en ainakaan muista, että näitä “superilmoja” olisi ihan “putkessa” ollut ainakaan minun 72-vuotisena elinaikanani.

Kevät ja kesä 2018 on ollut niin poikkeuksellisen aurinkoinen ja kuuma, ettei täältä ole ollut kenenkään pakko lähteä nahkaansa kärventämään eteläisten maiden “tappohelteisiin” metsäpaloineen, joita tosin meilläkin on ollut ihan omastakin takaa Ruotsin suurilukuisista metsäpaloista puhumattakaan järvivesiemme pintalämpötilojenkin ylittäessä jopa + 25 astetta!

Tuoko elokuu tullessaan “tapposateet” hirmuisine ukkosmyrskyineen, jää nähtäväksi, mutta varmaa kuitenkin on, että “armon kesäkautena 2018” olemme saaneet kokea esimakua ilmastonmuutoksen seurauksista, joihin ihan itse olemme syypäitä kukin teoillaan omilla tahoillaan Telluksemme “yskiessä verta” ja vanhusten kuivuessa vuoteisiinsa!

Maataloustuotteet, marjat ja sienet ovat kärventyneet kuivuudessa koviksi “koprukoiksi” kuin kuivatut rusinat konsanaan viljasadon ollessa ennakoidusti vain vajaat puolet “normaalien” vuosien sadoista, joten leipäviljasta saattaakin olla pulaa tulevana talvena.

Toisaalta kaikenlaiset sirkat ja muut “ötökät” lisääntynevät ihan “raamatullisiin mittoihin ” asti kalojen kuollessa happivajeisiin lämpimissä vesissämme, joten mikäli “särvintä” mielii pöytäänsä, lienee syytä varustautua “russakkajahtiin” muine vieraslajeineen emäntien jauhaessa mokomat kakkaroiden jauhoiksi!

Raimo Rönkkö


Uusimmat