Mielipiteet

Talouden myllerrykset

Suomi on ottamassa kymmeniä miljardeja uutta velkaa, sekä omaa että EU-yhteisvastuullista. Yhdysvaltojen velan määrä on biljoonia. Yksi biljoona on tuhat miljardia eli miljoona miljoonaa.

Velanotto on vakava asia. Suuret valtionvelat ovat summia, joita ei koskaan pystytä maksamaan takaisin, ellei oteta uuta velkaa.

Ylivelkaantuneet kotitaloudet ovat samassa asemassa. Ylimitoitetut asuntolainat tulevat pankille kalliiksi. Lainoja ei pystytä lyhentämään työpaikkojen katoamisen takia. Velan vakuutena olevat kiinteistöt ovat menettäneet arvoansa koska myytäville kohteille ei löydy ostajia. Lyhennysvapaat vuodet eivät ole ilmaisia lainanottajalle. Kevyin perustein niitä ei kannata ottaa.

Talouden koronamyräkkä on vasta tulossa, vaikka korona sairautena hellittäisikin. Maakunta tulee pakon edessä ja sote-soppakin on kypsymässä yli vuosikymmenen hämmentämisen jälkeen.

Maakuntakeskusten, kuten Hämeenlinnan asema korostuu. Mikäli maakuntavaali on edellisen mallin kaltainen jäävät Lounais-Hämeen kaikki kunnat Forssaa lukuunottamatta ilman edustajaa maakuntavaltuustoon. Suurta intoa äänestyskoppiin astumiselle tuskin löytyy.

Väestön ikääntyminen ja lapsiperheiden vähyys iskevät voimalla Forssan seutuun. Luonto ympärillä houkuttaa mutta pitkät työmatkat ja nopean ratayhteyden puute estävät muuttoaikeita. Riitaisat valtuustokokoukset ja ikävät julkilausumat vievät pohjan rakentaa mainetta viihtyisästä asuinympäristöstä.

Sijaitsemme Suomen kasvukolmion Helsinki-Tampere-Turku keskellä. Siitä huolimatta meitä ohitettaessa painetaan edelleen kaasua eikä jarrua. Koronamyräkkä on ajamassa ennestäänkin heikossa taloustilanteessa olevat kunnat totisen paikan eteen. Kaikki energia tulisi käyttää nyt yhteiseen hiileen puhaltamiseen, eikä kuppikuntien väliseen nokitteluun.

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic