Mielipiteet

Tammelan Koulukeskus on ihan hyvä nykyisellään – Päättäjät haluavat purattaa vain 40 vuotta palvelleen betonirakenteisen, toimivan koulun!

Kuva: Lassi Puhtimäki
Kuva: Lassi Puhtimäki

Kunnanjohtaja Kalle Larsson toistaa jälleen mantransa (FL 29.5.): ”Nykyinen Koulukeskus on rankasti ylisuuri”. Tammelan Koulukeskus rakennettiin vuosina 1981–83.Sen valmistuttia alettiin suunnitella uutta upeaa kunnantaloa, jonka rakentaminen alkoi vuonna 1989. Kunnantalo olisi nyt kunnanjohtajan ilmaisua käyttäen ”rankasti ylisuuri” ilman kumppanuuspöydissä syntynyttä oivallusta uudesta kirjastosta. Aiotaanko Aalto-koulukuntaa olevan arkkitehdin luomuskin purkaa, kun se 10 vuoden kuluttua on peruskorjausiässä?

Peruskorjaus tarkoittaa sitä, että rakennus tai rakennuksen tila korjataan yhtä hyväksi kuin se oli uutena. Esimerkiksi tilojen jakamiset, seinien tiivistämiset ja lattiarakenteiden uusimiset ovat peruskorjausta. Työtä helpottaa, jos rakennuksessa on vapaita neliöitä. Vaille koulukäyttöä jäävät tilat voidaan ottaa vaikka iltapäiväkerhojen käyttöön. Kumppanuuspöydät pystyyn! Ei vaatimus ”muuntojoustavista tiloista” edellytä terveen rakennuksen purkamista. Koko koulukompleksin purkaminen tuhoaisi Tammelan historiallisen keskuksen perinteet ja kauneuden.

Sotatoimialueilla pommitetaan kouluja ja lastentarhoja, talebanit räjäyttivät tyttökouluja Afganistanissa ja Pakistanissa. Tammelan päättäjät haluavat purattaa vain 40 vuotta palvelleen betonirakenteisen, toimivan koulun, kun suuri osa kuntalaisista asuu vanhemmissa, ehkä jo useaan kertaan peruskorjatuissa taloissa!

Aikaisemmin on valitettu kyläkoulujen kalleutta ja opetuksen heikompaa laatua. Paraneeko kyläkoulujen opetuksen laatu, kun rakennetaan uudet kalliit seinät keskustaan? Todellisuudessa kyläkoulujen näivettäminen jatkuu, kun rakentamisen alkaessa rahat eivät riitä joka paikkaan.

Opetussuunnitelmia on Suomen valtion koululaitoksen satavuotisessa historiassa tullut ja mennyt. Pedagogiikat ovat päivittyneet vastaamaan yhteiskunnan sekä oppilaiden ja opettajien tarpeita ja odotuksia. Jos uusi kolmisakarainen yhtenäiskoulu mahdollisten valitusten jälkeen joskus 2025-6 valmistuu, silloin on jo taas uusi OPS ja uudet pedagogiset ideat käytössä. Nykyisestä tulee nopeasti eilinen.

Maailma muuttuu nopeasti. Ei tarvita kuin uusi pakolaisaalto, niin väestöennusteet menevät uusiksi. Asukasmäärän kasvaessa kirkonkylän alueella uusi 300 oppilaan yhtenäiskoulu osoittautuisi pian liian pieneksi. Halutaanko tänne oikeasti tervettä kasvua ja uusia asukkaita tai edes pitää vanhat? Palvelujen karsiminen ja verojen korottaminen karkottaa veroja maksavat asukkaat. Ensiksi lähtevät ne, jotka eniten veroakin maksavat.

Tammelalla on ollut koronapandemian vuoksi loistava tilaisuus houkutella uutta väkeä väljempään asumiseen ja hajautettuihin oppimisympäristöihin sekä pienempiin ryhmiin niin varhaiskasvatuksessa kuin peruskoulussa. Tammelan metsäeskari on tästä hieno esimerkki!

Uusimmat

Fingerpori

comic