Mielipiteet

Tammelan päätöksenteosta

Vuonna 2015 Tammelassa kunnanjohtaja Kalle Larssonin aloitteesta perustettiin työryhmä tekemään selvitys, millä keinoin tulevat n. 2 milj. euron valtionavustusten leikkaukset pystytään kompensoimaan. Keväällä 2016 selvitys oli valmis, tuloksena kouluverkon supistaminen, tavoitteena 460 000 e säästöt/vuosi.

Valitusten siirtäessä toimeenpanoa ja uuden valtuuston v. 2018 muuttama kouluverkkopäätös kyllä esti tehokkaasti säästöjen syntymisen. Tosin tänä vuonna tällä kahden koulun lakkauttamisella säästyy 200 000 e, ja nyt, kun koulut saadaan myytyä, tulee säästöä lisää.

Nyt kun säästöjä on tehty avustuksien leikkauksella, on esim. yksityisteiden yksikkömaksut nousseet huomattavasti ja kohta nousevat kiinteistöverotkin kunnallisveron jälkeen.

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic