Mielipiteet

Tölö vs. Aurinkoranta

Tölön alue kärsii kirjoittajan mukaan ahtaudesta.

Erinomainen kommentti Jaakko Leinoselta (FL 11.9.). Tölön alue on todellakin aivan liian ahdas, mikäli tarkoitus on järjestää keskuksessa massatapahtumia, joita toki tarvitaan kaupungin imagon kohentamiseksi. Liikenteellisesti alue on ihan sumppu. Liikenteen uudelleen järjestäminen olisi huomattava lisämenoerä, eikä siitä olisi kuitenkaan apua alueen ahtauteen.

Aurinkorantaan sen sijaan pääsee loistavasti pitkin pääkatuja, tuleepa miltä valtatieltä (2, 9 ja 10) tahansa ja lisäksi Tammelan suunnalta.

Tölön alueelle aiemmin kaavailtuihin kerrostaloihin tulisi kaiketi kohtuuhintaisia asuntoja, joita Forssaan muuttavat voisivat ostaa/ vuokrata. Edellytyksenä muutolle ovat tietysti uudet työpaikat. Aurinkorantaan suunnitelluilla asunnoillakaan ei tänne uusia asukkaita houkutella.

Paljion “virikkeitä” olisi tarkoitus ahtaa Tölön keskuksen pihapiiriin. Itse en ainakaan söisi ainuttakaan marjaa enkä porkkanaa, joka on kasvatettu Tölön yllä leijailevan päästö- ja saastepilven alla. Aurinkorannalla sen sijaan puhaltavat ainakin vielä raikkaammat tuulet. Siis haloo, järkivihreä Forssa!

Sanotaan, että jokaisella idealla on isä/äiti. Kukahan on ensimmäisenä ehdottanut, että Forssa tarvitsee monitoimikeskuksen? Mielestäni kaupunki tulee toimeen nykyisillä resursseilla ihan kohtuullisesti, eikä rahattomalla olisi paljon varaa isotella.

Vaikka Forssa on vielä turvallisesti kriisirajan paremmalla puolella, niin ei tarvita kuin yksikin isompi ikävä yllätys, niin ollaan taas lähempänä em. rajaa. “Vahinko ei tule kello kaulassa”, on koettu Forssassakin.

Pitäkäämme huoli, että Forssa olisi hyvä ja mukava paikka asua, jollaiseksi se on mainoksissakin kuvattu. Päättäjät, tehkää niin paikallisesti kuin seudullisestikin järkivihreitä päätöksiä, jotka kelpaavat vielä silloinkin, kun kuntarajat tulevaisuudessa Forssan seudulta katoavat. Näinhän on ennustettu käyvän.

PEKI