Mielipiteet

Tuleeko koronarokote kreivin aikaan? Miksi on vielä paljon empijöitä keskuudessamme?

Koronarokotetta on paljon odotettu ja jopa epäilty. Kuva: Arttu Laitala
Koronarokotetta on paljon odotettu ja jopa epäilty. Kuva: Arttu Laitala

Ei ainakaan yhtään liian aikaisin, mutta miksi on vielä niinkin paljon sen empijöitä keskuudessamme? Onko se siinä, että ei vieläkään luoteta sen tehoon, vai pelätäänkö liikaa sen tuomia sivuvaikutuksia?

Koronaviruksen kiire leviäminen keskuudessamme kuitenkin pitäisi olla se ”punkti”, joka saa vauhtia myös rokotuksen ottamiseen.

Vaikka Suomen tilannetta pidetään yleensä hyvänä verrattaessa esimerkiksi naapurimaihimme, Ruotsiin ja Venäjään, niin sittenkin.

Venäjä on jo aloittanut rokotukset kansalaisilleen ja pian pitäisi olla tietoja myös rokotteen tehosta.

Samoin teki Englanti, jonka enää ei tarvinnut odottaa EU-byrökraattien lupaa rokotteen käytölleen. Tuloksia sieltäkin odotellaan rokotteen tehosta.

Joka tapauksessa kuun ajan juoksulla ensimmäiset ”doosit” pitäisi olla Suomessakin jo ”piikitettyinä”, ensin kai sairaanhoitohenkilöstölle ja sitten vanhuksille.

Itsekin kuulun siihen yli 80-vuotiaiden ryhmään, joka on asetettu etusijalle rokotteen saajina.

Kuten sanottu, niin minä ainakin odotan sitä ”piikkiä” pelkäämättä sen tuomia haitallisia sivuvaikutuksia. Niin monta erilaista ”piikkiä” olen aikoinani saanut, jopa eri maanosissakin, joten tämä, ehkäpä vielä viimeinen, ei minua pelota.

Toivon lukijoille luottavaista joulun odotusta, ja että ehkä parempaan päin ollaan menossa. Näin ainakin minä toivon.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti