Mielipiteet

Tulevien aluevaltuutettujen tärkein tehtävä on pelastaa lähipalvelut – Kun valtio sulkee rahahanat, valtuusto ei pysty johtamaan hyvinvointialuettaan toiminnallisesti taloustasapainoon

Ensimmäiset aluevaalit järjestetään 23.1.2022, eli vain neljän kuukauden kuluttua. Vaaleissa valitaan hyvinvointialueiden aluevaltuustot, jolloin Kanta-Hämeen aluevaltuustoon valitaan 59 valtuutettua.

Ja ketä tämä sitten kiinnostaa?

Pitäisi kiinnostaa jokaista, sillä yhteensä nuo 59 aluevaltuutettua tulevat vuoden 2023 alusta lukien päättämään Kanta-Hämeen lähes 0,7 miljardin euron vuotuisien sosiaali-, terveys- ja pelastusmenojen käytöstä (vuoden 2022 taso).

 

Hyvinvointialueiden toiminnan alkamisen myötä sote-rahoitusvastuu siirtyy kunnilta valtiolle. Lain vaatimukset alueiden talouden tasapainolle ovat tuplasti tiukemmat kuin kuntien taloudelle. Käyttömenoja ei voida rahoittaa pitkäaikaisilla lainoilla. Kertyneet alijäämät on katettava tilinpäätöksen vahvistamisvuotta seuraavien kahden tilikauden aikana. Ellei alue saa talouttaan tasapainoon, valtio tulee kyllä kertomaan miten se pitää tehdä.

Tämä on huolestuttavaa siksi, että hyvinvointialueita johdetaan jatkossa samalla tavalla, kuin kuntia ja sairaanhoitopiirien kuntayhtymiä on johdettu tähänkin asti. Kun kuntien ja kuntayhtymien poliittiset valtuustot ja hallitukset eivät ole saaneet talouksiaan tasapainoon, miksi hyvinvointialueiden poliittiset valtuustot ja hallitukset saisivat?

Päinvastoin kuin esimerkiksi yhtiöiden hallitukset, poliittiset hallitukset eivät pääse käsiksi kuntien ja kuntayhtymien, tai jatkossa hyvinvointialueidenkaan operatiivisen toiminnan sisältöihin ja johtamiseen, vaan joutuvat käytännössä tyytymään siihen mitä virkajohtajat saavat tai ovat saamatta aikaiseksi. Perinteisesti virkajohtajien kyvyttömyys tasapainottaa taloutta on sitten palkittu veronkorotuksilla ja velkaantumisella.

 

Hyvinvointialueilla tilanne on sikäli uusi, etteivät velkarahoitteiset alijäämät tai veronkorotukset ole enää mahdollisia, ainakaan ennen maakuntaveron mahdollista toteutumista. Kun valtio sulkee rahahanat, valtuusto ei pysty johtamaan hyvinvointialuettaan toiminnallisesti taloustasapainoon eikä verottamaan itselleen lisää tuloja. Käytännössä valtuustoille tullaan tarjoamaan palveluverkon leikkaamista ainoana keinona tasapainottaa talous.

Julkista talouttamme ei saada ikinä tasapainoon, ellei sote-sektorin vaikuttavuutta suomalaisten terveyteen, hyvinvointiin ja toimintakykyyn saada selkeään, mitattavaan nousuun ja menojen kasvua kuriin. Matalan kynnyksen lähipalveluiden alasajo veisi meiltä viimeisenkin toivon paremmasta.

Siksi 23.1.2022 valittavien aluevaltuutettujen lähes ainoa ja varmasti tärkein tehtävä on torjua lähipalveluiden alasajo siihen asti, että maahan saadaan tolkullinen hallitus. Sellainen hallitus, joka korjaa sote-uudistuksen valuviat ja estää epätasa-arvoisen kehityksen. Kehityksen, jossa suomalaiset maksavat yhä enemmän yhä kauempana olevista sote-palveluista, joiden ääreen heillä ei ole enää varaa muuttaa tai edes autoilla.

Perussuomalaiset puolustavat lähipalveluitasi kaikin voimin.

Aluevaalit ovat elintärkeät, joten äänestä!

 

Uusimmat

Fingerpori

comic