Mielipiteet

Turusen pyssy vai Lahtisen konekivääri – Huomiotaloudessa ei enää menesty, ellei käytössä ole muutakin kuin pelkkä piipusta ladattava torrakko

Huomiotaloudessa ammutaan kovilla. Kuva: Ville Mäkilä
Huomiotaloudessa ammutaan kovilla. Kuva: Ville Mäkilä

Raimo Rintamäki kirjoittaa (FL 19.1.), kuinka Luostarinen hermostui hänen kirjoituksestaan ja Raimo muistuttaa siinä oman aikamme sosiaalisen median toimittajia, joiden tapa vastata on juuri kärkäs kielenkäyttö ja aggressio silloin, kun oma nimi mainitaan ja jostain rohjetaan olla myös toista mieltäkin. ”Maailma pelastuu vain, jos populismi hiipuu”, päättää Rintamäki 1970-luvulta tutun vuodatuksen pohtimatta, mitä tiede ja tutkijat populismista kirjoittavat tänään ja mitä se mahtaisi merkitä Suomessa vielä erikseen.

”Populus” tarkoittaa kansaa ja kansanpuolueitammehan meillä on muitakin kuin perussuomalaiset. Näin demokratia toteutuu meillä parhaalla mahdollisella kansallisella tavallamme, ei lainatavarana. Nimimerkki ”Leppoisa vanha perusnainen” kertoo samassa lehdessä, kuinka ”Forssan Lehden kolumnipalstasta on tullut vihaisten miesten kiukunpurkausfoorumi”. Samaa kiukuttelua löytyy myös muista medioistamme ja kerroin siellä, Ilkka Konosen tapaan usein urjalalaisen kirjailijan töitä lainaten: ”En minä Lahtista kaipaa vaan Lahtisen konekivääriä.” Niin räiskiväksi on medioittemme elämä mennyt, ettei huomiotaloudessa enää menesty, ellei käytössä ole muutakin kuin pelkkä piipusta ladattava menneen maailman torrakko. Kunnon tuliase on oltava, jos aikoo johonkin myös osuakin. Oli ne sitten omia tai vieraita, jotka tulituksen tielle osuvat.

Ilkka Kononen kun antaa samalla kirjoitusnäytön omasta taidostaan käyttää Lahtisen asetta ja vastaa jo etukäteen saman lehden Jouko Haonperälle, kuinka nuorena on vitsa väännettävä ja muutosvastarinta ei ole vain työntekijöiden yksinoikeus. Ilkkaa suoraan lainaten: ”On siis syytä ihmetellä, miksi yhtymähallituksen koostumus on niin yksipuolinen, varsinkin ikärakenteeltaan.” Voisiko se johtua siitä, että ”Forssan malli” syntyi aikanaan, kuten Jouko Haonperä sen samassa lehdessä kuvaa ja pehmopuheen rinnalle esittää ”konkretiaa kehiin”.

Muistelmiani nyt kootessani kiitän Forssan Lehden kirjoittajia ja lukijoitani, olen teidät maininnutkin, mutta pitäytyen siellä 1990-luvusta kirjoittaen ja tuon ajan kielessä pysyenkin. Ennen tuota vuosikymmentä en tästä mediasta mitään tiennyt. Emme me suuren ikäluokan lapset käyttäneet tämän ajan sanoja ja käsitteitä, välineitä 1970-luvulla ja maailmaa parannettaessa. Forssan talousalueen väestöstä valtaosa on puolestaan aikalaisiani, tullista tulleitakin, koronan vuoksi arestissa eläviä, ja tarvitsevat kuntapolitiikkaan myös oman aikansa sosiaalista pääomaa ja myös ikäistemme kieltä sekä sairauksiakin ymmärtäviä hoitajia, poliitikkoja, sanaseppoja ja etenkin rauhalliseen ja tyyneen käyttäytymiseenkin kykeneviä toimittajia.

Lahtisen konekivääri ja Turusen pyssy voivat jäädä nyt museoon nekin. Meidän sodat kun on jo käyty, joko rintamalla tai vaikkapa koskisotinamme, maailmaa halattu ja hyväksi havaittu Suomessa asuminen ja Forssassa etenkin vanheneminen, lapsistamme huolta samalla kantaen.

Uusimmat

Fingerpori

comic