Mielipiteet

Urheilu, harrastus, ajankulu, ammatti – Antiikin ajoista tähän päivään ja nyt puhutaan Tokion olympialaisista

Kuva: Lassi Puhtimäki
Kuva: Lassi Puhtimäki

Kaikki on nyt koronaa. Aina ei jaksa lukea. Televisio tulvii mössöä.

Ystäviä ei halua rasittaa puheluin ja sähköpostein. Urheilua voi ruudulta tuijottaa ajattelematta tai syventyen. Lajeja riittää moneen lähtöön. Tokio vai ei?

Olemme tottuneet pitämään olympialaisten alkuna Olympian kentällä Peloponnesoksella Zeus-jumalan kunniaksi neljän vuoden välein järjestettyjä kilpailuja. Kenttä, viereinen temppeli ja alttari oli pyhitetty Zeukselle. Sivummalla oli kilpa-ajorata hippodromos ja kilparata stadion. Katsojat seurasivat suorituksia seisten. Kilpailut kestivät viisi päivää: ensin suoritettiin jumaluhrit. Kilpailijat ja tuomarit vannoivat noudattavansa rehellisyyttä ja kilpailusääntöjä.

Alkuaikoina kiinnostivat eniten juoksut, myöhemmin kilpa-ajot.

Vaarallisimpia olivat nelivaljakkoajot, joissa sattui usein onnettomuuksia. Suosiossa olivat myös viisiottelut: hyppy, keihäänheitto, juoksu, kiekonheitto ja paini. Kunkin kilpailun jälkeen karsittiin huonoimmat. Jäljelle painiin jäi vain kaksi kilpailijaa. He esiintyivät alastomina ja voitelivat ruumiinsa öljyllä estääkseen vastustajaa saamasta hyvää otetta. Alastomuus esti naisia pääsemästä katsomoon. Kerrotaan äidistä, joka nähdäkseen poikansa ottelevan pukeutui mieheksi. Pojan voitettua äiti hypähti ylös alkaen riemuissaan kirkua kimakasti ja paljastui.

Kisojen viimeisenä päivänä voittajat seppelöitiin oliivipuun lehvillä.

Airuet julistivat voittajan nimen, suvun ja kotikaupungin. Seppele oli voittajan suurin kunnia. Valtio maksoi voittajan kuolemaan asti kaikki hänen kulunsa. Runoilijat, taiteilijat ja tiedemiehet esittivät Olympian juhlissa tuotantoaan. Heille ei annettu palkintoja, mutta he saivat laakeriseppeleitä.

Molempien kisojen tavoite oli muovata kreikkalaisista kauniita ja sopusuhtaisia. Kisojen mukaan laskettiin myös aika: kahden kisan välinen nelivuotisjakso oli olympiadi. Ensimmäisen olympiadin ensimmäinen vuosi oli 776 eKr.

Olympian kisat eivät olleet antiikin ajan ainoita juoksijoiden vauhtipaikkoja. Persian kuninkaat käyttivät juosten tai ratsain rientäviä sanansaattajia. Tiettyjen välimatkojen päässä oli varattuna vaihtoratsuja. Hyvä juoksija saattoi taivaltaa pitkiäkin matkoja ja voittaa nopeudessa hevoset. Sanansaattajille juoksu oli työ, kreikkalaisille kilpailu. Nähtyään usein kilparatojen juoksua apostoli Paavali käytti sitä vertauskuvana.

Münchenin olympialaisten aikaan olin aputyttönä Someron pappilan keittiössä. Kuuluisan 10 000 metrin aikana oli salin puolella piispan johtama virallinen kokous. Talon isäntä, innokas urheilun ystävä, pyysi seuraamaan televisiota. Keittiöväki vahti sekä ruoanlaittoa että juoksua. Kauhistunut huokaus vaihtui haltioitumiseen juoksun edetessä.

Voittajan selvittyä ryntäsin salin ovelle, tempasin koputtamatta sen auki ja huusin: Vireeni voitti! Seurasi muutaman sekunnin hiljaisuus, sitten alkoi hurja kättentaputus ja nauru. Joku kokouksen osallistujista siteerasi heti Paavalia: Juoskaa kestävinä edessänne olevassa kilvoituksessa…

Nyt puhutaan Tokion olympialaisista: kyllä vai ei? Maallikko miettii, voisiko olympiakomitean jäsenille pistää yläikärajan. Aina ei tarvitse jatkaa loputtomiin. Kentältä voi siirtyä katsomoon. Sieltäkin on ihan kiva seurata kisaa.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti