Mielipiteet

Vaihtoehtoiset todellisuudet

Luonnontieteen naturalistinen todellisuuskäsitys on kohdannut monia vastustajia; metafyysinen filosofia, uskonnot ja postmodernismi.

Viime vuosisadan alun filosofiaa hallitsi vielä antiikin ja keskiajan aristokraattista ja feodaalista yhteiskuntajärjestystä heijasteleva paikalleen juuttunut teleologinen olemusajattelu. Sen sijaan 1600-luvulla alkanut luonnontiede oli jo tuottanut näyttäviä tuloksia. Kulttuurien eriytyminen alkoi voimistua.

Vuonna 1929 John Deweyn kirja ”Filosofian uudistaminen” esitti, että luonnontieteen empiiriset menetelmät on otettava käyttöön myös filosofiassa. Klassisen filosofian ideat eivät edistä ihmisten yhteisiä pyrkimyksiä kohti parempaa elämää. Ihanteet ovat ihmisten asettamia tavoitteita ja tietoa olevasta saadaan empiirisesti. Metafyysiset normit ja apriorit ideat on hylättävä. Näin ei valitettavasti tapahtunut.

C. P. Snown puhe ”Kaksi kulttuuria” (1959) käynnisti maailmanlaajuisen väittelyn. Hän jakoi silloisen älymystön kahteen leiriin luonnontieteilijöihin ja ”kirjallisuusintellektuelleihin”. Jälkimmäisiä ei luonnontiede kiinnostanut; ajattelu perustui yhä antiikin aikaiseen filosofiaan.

Snow kertoo tehneensä muutamalle vähäistä luonnontieteilijöiden lukeneisuutta kritisoineelle intellektuellien ryhmälle provosoivan kysymyksen: osaatteko kuvata termodynamiikan toisen pääsäännön, jonka kirjallinen vastine voisi olla Oletko lukenut Shakespearen teoksen? Reaktio oli kylmä ja vastaus kielteinen. Hän myös arveli, että jos olisi kysynyt, vaikkapa, mitä tarkoittaa massa ja kiihtyvyys, jonka kirjallinen vastine on Osaatko lukea?, korkeintaan yksi kymmenestä olisi ymmärtänyt heidän puhuvan samaa kieltä. Hänestä silloisten älyköiden fysiikan ymmärrys oli heidän kivikautisten esi-isiensä tasolla. Ironia osui, mutta kulttuurierot jatkoivat yhä kasvuaan.

Tieteiden sota eli tieteellisen realismin ja postmodernismin käymä kiista alkoi Alan Sokalin kepposesta, kun yhteiskuntatieteellinen Social Text -lehti julkaisi vuonna 1996 tieteellisenä artikkelina Sokalin puutaheinää käsittelevän tekstin. Minkä hän paljasti myöhemmin vain parodioineen postmodernien intellektuellien tapaa käsitellä fysiikasta ja matematiikasta lainattuja aineksia filosofioissaan ja kulttuuriteorioissaan. Kohusta huolimatta postmodernismi nousi nyt tieteenvastaisuuden eturintamaan korvaten myöskin osittain antiikin opit.

Nyt postmodernistien keinoa käyttää laajeneva puoskarijoukko; tuotteita ja palveluja myydään tieteellisiä termejä sisältävillä pseudotieteellisillä teksteillä uskottavan vaikutelman luomiseksi. Useimmat ehkä tunnistavat jo nämä huuhaaksi, mutta populistien tapa käyttää tieteellisen tiedon vähättelyä politiikan teon välineenä on vaarallista. Esimerkiksi ”Yhdysvaltojen republikaanipuolue on käyttänyt postmodernismin ajatuksia kyseenalaistaessaan ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta ja (tiedesosiologi Bruno Latour, yksi kiistan osapuoli kysyy nyt katuen) pitäisikö postmodernistien sittenkin miettiä kantansa uudelleen. Tiedeyhteisössä ollaan kiivaimpien sanankäänteiden jälkeen etsimässä yhteistä pohjaa keskustelulle,” tietää Wikipedia. Toivottavasti näin käy!

Jäsenkatoa potevan kirkon yrityksestä hämärtää tieteen ja uskonnon eroa kerroin (FL 16.12.2019) otsikolla ”Piispojen Troijan puuhevonen”.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic