Mielipiteet

Valkoisen hiekan kansa

Onko Kuurinmaalla vielä liivin kieltä puhuvaa kansaa? Mielestäni pieni sukulaiskansamme, suomalais-ugrilaiset liiviläiset, ovat olleet aina hellävaraisesti mielissämme. Liiviläiset ovat yksi kansa sukukansojemme joukossa. Heidän asuinsijansa Itämeren rannikolla Latvian ja Puolan hallinnoimalla alueella on Valkoisen hiekan maa.

Suomenlahden eteläisellä rannalla on asunut toinenkin nyt jo sammumassa olevaa kieltä puhuva Vatjan kansa, joka oli aikoinaan alueen suurin ja hallinnollisesti merkittävin. Kolmas pieni sukukansamme on Vepsän kansa. Heitä on noin 13000. Vepsäläiset ovat saaneet huolenpitomme ansiosta 1990-luvulla Uuden Testamentin. Joskus on herättänyt hämmennystä livvinkieli, jota puhutaan Aunuksessa.

Liivin kielen ja kulttuurin vaalimiseksi järjesti Sjögren-seura teemavuoden 2011. Vaikutusvaltainen akateemikko Andreas Sjögren (1794–1855) matkusti Pietariin ja sai hankittua Venäjän Akatemialta varoja suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukselle. Sjögren oli ensimmäinen Karjalasta Kalevalan säkeitä kerännyt kielentutkija, Sakari Topelius vanhempi oli ensimmäinen, mutta hän keräsi säkeitä Suomessa kiertäneiltä laukkukauppiailta.

Sjögren-seuran kotipaikka on Iitti. Seuran sihteerinä on Maataloudellisella tutkimuslaitoksella elämäntyönsä tehnyt iittiläinen tutkija Ritva Mäkelä-Kurtto, joka tiedotti teemavuodesta meille forssalaisille. Täällä asunut ja Jokioisissa tutkijana toiminut Raimo Erviö liittyy Liivin kulttuuriin siten, että hänen isänsä, suomalainen pastori, opiskeli liivinkielen ja toimi liiviläisten pappina.

Pastori Helle Erviö asui Viron Inkereissä, jossa vieläkin on runsas inkeriläisasutus. Sieltä Erviö matkusti 3-4 kertaa vuodessa Liivinmaalle järjestäen ju malanpalveluksia, kastoi ja vihki ja oli muissa tilaisuuksissa kunnioitettuna vieraana. Saapuessaan junalla paikkakunnalle, oli suuri joukko liiviläisiä aina häntä vastassa asemalla.

Edgar Vaalgamaa sanoi olevansa Suomen viimeinen liiviläinen. Hän syntyi 1912 Liivinmaalla. Suomeen hän tuli 1934 opiskelemaan teologiaa. Vuonna 1939 hän aikoi palata sukunsa luokse, mutta Balttian uhkaavan tilanteen vuoksi päätti jäädä Suomeen. Hän osallistui mm Viipurin takaisinvaltaukseen, mutta Lapin sotaan pappina. Vaalgamaan poika Lauri Vaalgamaa on puoliksi liiviläinen, joka on toiminut isänsä tavoin Suomen kirkossa pappina. Edgar Vaalgamaa ei vaatinut poikaansa puhumaan liivinkieltä, mutta sanoi kertovansa kansansa historiasta kaikille, jotka häneltä sitä kyselevät. Kalastajan poika Edgar puhui alusta alkaen myös latviankieltä. Hänen nimensä puolankielellä oli Wallganski, joksi Vaalgamaa sen käänsi, sillä aikoinaan Puola piti hallussaan Kuurinmaata. Edgaar Vaalgamaan vuonna 2001 ilmestynyt kirja Valkoisen hiekan kansa kertoo Liivin kansasta, sen historiasta ja kulttuurista.

Liiviläisten kielen ja kulttuurin tuntija Edgar Vaalgamaa kuoli 20.12.2003, jolloin sammui rakastetun vanhuksen mukana liivinkieli Suomessa. Iitti oli Vaalgamaan viimeinen pappis-seurakunnista, jossa hän myös vietti vanhuutensa.

Onko Liivin kansa unohdettu? Puhuvatko seuraavat sukupolvet Valkoisen hiekan maasta?

Suuresta suomensukuisesta heimosta, jonka asuinalue kattoi Venäjää Uralilta Itämereen ja Jäämereen ja puhui karjalaa, ovat kokonaan unohtuneet Meserat, Merjalaiset, Muromat ja Tsuudit. Onko liiviläisten kohtalona unohdus?

Uusimmat

Näkoislehti

26.5.2020

Fingerpori

comic