Mielipiteet

Valot on helppo sammuttaa, mutta syttyvätkö ne enää uudestaan?

Forssan teatterikin on kiinni. Kuva: Lassi Puhtimäki
Forssan teatterikin on kiinni. Kuva: Lassi Puhtimäki

Korona kurjistaa. Tähän globaaliin painajaiseen ei ole yksikään valtio, kaupunki tai kunta osannut tässä mittakaavassa varautua. Ihmisten terveys on tärkein asia, heti sen jälkeen tulee hyvinvointi.

Suurta huolta aiheuttaa tulevaisuus sekä se, miten ja minkälaisena meidän forssalaisten elo jatkuu. Elämää kaupungissamme on rajoitettu nyt jo niin, että palveluita ei käytetä. Mitä jos palvelut eivät enää avaudukaan? Me forssalaiset yrittäjät yritämme keksiä, kuinka voimme lakia rikkomatta yhä edelleen palvella teitä ja säilyttää henkilökuntamme työpaikat tässä katastrofaalisessa tilanteessa. Osalla keinot alkavat olla loppu.

Ymmärrettävää on, että paikkakunnalle houkutellaan uusia, isoja yrityksiä, mutta monet jo vuosikymmeniä seudulla palvelleet yritykset tarvitsevat kaiken huomion selvitäkseen. Nyt. Forssalla olisi tuhannen taalan paikka erottua oikeasti monipuolista elinvoimaa vaalivana ja yrityksistään välittävänä kaupunkina. Paikalliset yritykset ovat merkittävä osa Forssan identiteettiä ja ne voivat olla rakentamassa kaupungin tulevaisuutta.

Valtio on myöntänyt tukia yrittäjien avuksi, mutta onko kohdennus onnistunut? Keväällä 2020 paniikkihetkessä tulleet hankerahoitukset mahdollistivat niitä saaneille yrityksille henkilöstön töiden uudelleen muokkausta. Monet joutuvat nyt maksamaan tukiaan takaisin, koska tukien kaavakeviidakko edellyttää jokaiselta asiantuntemusta. Rahaa on pitänyt säästää oman henkilökunnan palkkoihin ja muihin akuutteihin kuluihin, eikä sitä useimmiten riitä kaavakekonsulttipalkkioihin.

Onko järkevää tai oikein, että valtion määräämien rajoitusten vuoksi yrittäjät joutuvat käyttämään pienet puskurinsa ja eläkesäästönsä tähän tekohengitykseen?

Pysähdytäänpä hetkeksi miettimään: Elokuvateatterit eivät enää aukea. Forssan oma teatteri ei enää näyttele. Ravintolaan ei enää lähdetä juhlistamaan syntymäpäivää. Elävän musiikin tapahtumia ei enää järjestetä. Pikkujoulujen jatkot on juhlittu. Vaatteita ei enää sovitella ennen ostoa. Lahjoja et enää saa kauniissa paketissa. Urheiluseurojen katsomot eivät enää täyty ja lapset eivät enää harrasta seuroissa, koska toiminta on lopetettu. Kuntosali pysyy omassa olohuoneessasi ja ohjaaja televisioruudulla. Listaa voi jatkaa… Ihmiset eivät enää lähde pois kodeistaan.

Yrittäjä kantaa aina vastuun omasta tekemisestään. (Leimaantumisen pelko siitä, ettet ole hoitanut omaa osaasi, kuormittaa henkisesti ja taloudellisesti yksityisiä yrityksiä. Kaikki karanteenit, testaukset, odotusajan palkat yrittäjät maksavat itse. Karanteeniajalta palvelualoilla ei myöskään tule rahaa kassaan työntekijän työstä. Asiantuntijayrityksissä ollaan oltu vuosi etänä irti työyhteisöstä ja välittäminen omistaan hankaloituu. Töiden eteneminen takkuaa, kun uupumus iskee koteihin.)

Mutta kun rajoitetaan elinkeinoa kielloilla, joihin ei voi mitenkään varautua, vastuun on jakauduttava ja avun on jalkauduttava sinne, missä sitä nyt tarvitaan. Tuet on kohdennettava järkevästi, tulevaisuutta varjellen. Valtio on antanut kaupungille korvauksia tässä järkyttävän hallitsemattomassa tilanteessa. Onko valtion tuki tarkoitettu paikkaamaan kuntien vanhoja alijäämiä vai turvaamaan koko yhteisön selviytyminen? Tarvitaan kaikki keinot käyttöön ja ihan oikeaa, rahallista tukea paikallisille yrityksille, jotta kaupungissamme riittäisi valoa.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti