Mielipiteet

Vastaustynkää entiselle opettajalle

Monitoimikeskus nousee pellolle Tölön nykyisen koulun viereen. Kuva: Lassi Puhtimäki
Monitoimikeskus nousee pellolle Tölön nykyisen koulun viereen. Kuva: Lassi Puhtimäki

Koska nimeni mainittiin ja osia Forssan Lehden mielipidesivulla olleesta kirjoituksestani siteerattiin perjantain lehdessä (FL 25.9.) haluaisin hiukan kommentoida kirjoitusta. Ihan ensiksi totean, että valtuusto siitä monitoimikeskuksesta äänesti, en minä. Sitäkin epäilen, vaikuttiko mielipidekirjoitukseni yhdenkään valtuutetun äänestämiskäyttäytymiseen.

Ainakin totesin kaikkien valtuutettujen äänestävän oman harkintansa mukaan ja niin myös tapahtui.

Olen aina arvostanut opettajia ja heidän vaikeaa työtään. Eikä se minun mielestäni niin kovin surullista ole, kun lapset saavat uudet ajanmukaiset opiskelutilat.

Arvoisa opettaja ei uskonut, kun väitin, että monitoimikeskuksen alkutyöt ovat tulleet paljon maksamaan. Alussa tehtiin maastotutkimus poraamalla mahdollista peruskalliota etsien. Sen jälkeen arkitehdit suunnittelivat ja valmistivat kuvat. Joku suunnitteli putkityöt, sähkötyöt, materiaalit ja värit, jotka tarvittiin kustannuslaskennassa, joka sekin tarvisi paljon työtunteja. Mitä se maksoi?

Opettaja muisti vain Yhtiönkadun perustamisen kinasteluja 30 vuoden takaa, mitä on ihan turha vetää tähän koulukeskusteluun, mutta keskustellaan vaan. Oli sen asian julkisuuskäsittely silloin melkoista rompoolia, jossa käytettiin sanontoja ”kuolleen ruumiini yli” ja ”sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee”. En silti menisi ketään tikulla ronkkimaan ja kauhea asia se toinenkin on. Siinä se Yhtiönkatu on ollut 30 vuotta ja hyvin toimii edelleen.

Sanontaani Forssan lapsiystävällisyydestä ei huomattu eikä noteerattu, vaikka noin 700 lasta ja nuorta saisi talosta hoito- ja opiskelupaikan koko koulunkäyntinsä ajaksi. Lapsiystävällisyydestäni minulla on todisteena melkoinen määrä koululaisia neljässä polvessa, jotka kaikki haluaisi opiskella nykyaikaisissa opin ahjoissa. Mielelläni olisin nähnyt, että myös aikuisväestö olisi sivutuotteena saanut monitoimikeskuksesta kipeästi tarvitsemansa suuren säädettävissä olevan kokoontumistilan saapumis- ja poistumisteineen. Sopuisalla yhteistyöllä saisimme aikaan parhaan mahdollisen tuloksen vaikeissakin asioissa.

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat

Näkoislehti

28.10.2020

Fingerpori

comic