Mielipiteet

Vihapuhetta, jumalanpilkkaa ja aivopesua

Poliisi ei aloittanut Husu Husseinin kohutviitistä esitutkintaa, koska puolue tai puolueen äänestäjät eivät muodosta kiihottamisrikossäännöksen tarkoittamaa ryhmää. Kyseessä ei ollut myöskään kunnianloukkaus, koska tviitit eivät kohdistuneet tunnistettavaan ja rajattuun ihmisryhmään.

Tviittien lisäksi Hussein sanoi Ylen aamutv:ssä perussuomalaisten olevan ryhmä, joka on normalisoimassa vihapuheen ja rasismin määrän Suomessa. Moni kysyy nyt, mikä on vihapuhetta?

Edellä sanotun perusteella ainakaan mitään poliittista kantaa edustavien ihmisten näkemysten arvostelu ei ole vihapuhetta, koska arvostelu kohdistuu aatteeseen eikä ihmisiin.

Mielestäni juuri ihmisryhmiin kohdistuvaa vihapuhetta on ollut “enemmän kuin tarpeeksi” myös tällä mielipidepalstalla. Kiihkoa on enemmän kuin järkeä ja johdonmukaisuutta.

Samat tahot, jotka tuomitsevat kiinalaisten harjoittaman islamilaiseen vähemmistöön kohdistaman kontrolloinnin, vaativat sen tehostamista Suomessa. Tämä menee nyt väkisin vähän monimutkaiseksi; kansanryhmä ja uskontokunta ovat eri asioita.

Monet uskovat kokevat kuitenkin uskontonsa arvostelun myös itsensä arvosteluna. Itselleen vieraan uskonnon ylivaltaa pelkäävät taas haluavat säilyttää nykyisen uskonnon ylivallan, vaikka johdonmukaisempaa olisi torjua kaikkien uskontojen ylivaltaa.

Valitettavan vähän julkisuutta on saanut vireillä oleva kansalaisaloite sananvapautta rajoittavan ja yhdenvertaisuutta rikkovan jumalanpilkkalain kumoamiseksi.

Hyvät persut ja muutkin sananvapautta janoavat voitte yhä allekirjoittaa aloitteen. Vaalikoneen tulosten perusteella se menisi nykyisessä eduskunnassa läpi äänin 106 puolesta, 65 vastaan ja 29 tyhjää, mikäli tarvittava määrä allekirjoituksia kertyy. Ohjeet ja lisätiedot löytyvät sivulta https://uskonnonvapaus.fi/2019/pilkka-aloite.html

Koulu on taas myrskyn silmässä, kun uskonnollisten vakaumusten riivaamat vanhemmat yrittävät rajoittaa opetussisältöjä (FL 8.8).

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen kuitenkin puolustaa tieteelliseen tietoon pohjautuvaa opetusohjelmaa ja samoin tekee kasvatustieteen professori Katariina Holma Oulun yliopistosta.

– Tieteen tapa tuottaa tietoa on luotettavampi kuin muut tavat. Sen takia on oikein, että yhteiskunta tarjoaa oppilaille tämän tyyppistä tietoa riippumatta siitä, mihin perheeseen he ovat sattuneet syntymään.

Turhalta tuntuva jokavuotinen joulunäytelmä- ja Suvivirsikiista on vain jäävuoren huippu, joka kätkee alleen todellisen ongelman.

Jos opetussuunnitelma rakentuu tieteelliselle perustalle, niin miten siihen voi sisältyä tunnustuksellinen uskonnon opetus, joka ei perustu tieteeseen? Ei mitenkään, joten ainoa järkeenkäypä johtopäätös on, että tunnuksellinen uskonnon opetus on korvattava kaikille yhteisellä ET-opetuksella, mikäli haluamme pitää kiinni tieteellisestä opetuksen perustasta; uskonnollinen aivopesu ei kuulu kouluun.

Parodioin (FL 7.7) Päivi Räsäsen kirkostaeroamisuhkausta ja esitin samalla asiallisen toiveen, että paikalliset demarit “yksissä tuumin” historiansa velvoittamina tekisivät kansalaisaloitteen tästä jo toistasataa vuotta vatuloidusta kirkon ja valtion erosta.

Liikkeelle voisi lähteä vaikka niin, että Demokraatti tekisi alustavan selvityksen nykyisten kansanedustajien kannasta asiaan.

Fingerpori

comic

Uusimmat