Mielipiteet

Yhdessä olemme enemmän

Me allekirjoittaneet uskomme, että yhtenä Forssan seudun seurakuntana olisimme enemmän ja vahvempia jokaisella seurakunnan toimintasaralla. Yhtenä seurakuntana pystyisimme paremmin huolehtimaan seurakunnan ja kirkon perustehtävästä. Taloudellisista syistä seurakuntien vakaa tulevaisuus on isommissa yksiköissä.

Kirkon tulevaisuuskomitea on linjannut asian seuraavasti: ”Seurakuntalaisille on kyettävä tarjoamaan jumalanpalvelusyhteisö sekä keskeiset kirkolliset toiminnot ilman seurakuntien köyhtymistä”. Parhaana vaihtoehtona tähän tulevaisuuskomitea pitää sellaista seurakuntayhtymää tai liitosta, jossa seurakunnat muodostavat toiminnallisesti itsenäisten seurakuntien palveluntarjoajan ja yhteistyöelimen.

Forssan Lehdessä on aiemmin syksyllä ollut Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän seurakuntalaisten kirjoitukset. Ohjausryhmän jäsen Keijo Leppänen Ypäjältä haluaa Ypäjän jatkavan itsenäisenä seurakuntana, jotta voisi käydä omassa kirkossa kuuntelemassa omaa pappia ja veisaamassa oman kanttorin johdolla. Näinhän se olisi liitoksen jälkeenkin. Ypäjän kirkossa saisivat ypäjäläiset edelleen kokoontua kuuntelemaan oman papin puhetta. Papin vapaapäivien sijaistajana toimisivat oman seurakuntaliittymän papit. Myös Humppilan ja Jokioisten seurakunnissa säilyisi oma kirkko, pappi ja muut työntekijät. Kaikkien seurakuntien hautausmaista ja sankarihaudoista huolehdittaisiin entiseen hyvään malliin.

Kotimaa-lehdessä (39/18) seurakuntapäättäjä Pohjanmaalta kertoi tyytyväisenä, että oman pienen seurakunnan liittyminen isompaan toi tarvittavan piristysruiskeen nuorisotyöhön, jonka resurssit olivat pienet. Muutenkin seurakunta sai enemmän liikkumavaraa, monipuolisuutta ja taloudellista vakautta kirkolliseen työhön.

Me forssalaiset uskomme näin käyvän myös täällä Lounais-Hämeessä, mikäli seurakuntien yhteenliittymästä päätetään myönteisesti. Samalla olisimme seurakuntina etunojassa vahvistamassa koko seutukunnan yhdessä tekemistä.

Kaisa Lepolakirkkovaltuuston pj, Forssa

Timo Heikkiläkirkkoneuvoston vpj, Forssa

Marja-Leena Korpelakirkkovaltuuston vpj, kirkolliskokousedustaja, Forssa

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic