Mielipiteet

Yöpäivystyksen päätöksenteosta

FSHKY:n ympärivuorokautista päivystystä koskeva Terveystalon kanssa tehtävä sopimus allekirjoitettiin 2 viikkoa sitten. Sitä ennen luvut olivat salaisia ja kokonaisuudesta ei voinut julkisesti keskustella. Keskustelua on alusta asti värittänyt tilanne, että Sirkka-Liisa Anttila ja Johanna Häggman saavat vain asiasta lausua. Muut tiedot, mielipiteet ja näkökulmat ovat vääriä.

Yöpäivystyspäätöksenteossa Anttila ja Häggman ovat ajaneet kaikessa keskustelussa sitä, että kokonaisuus on säilytettävä, maksaa mitä maksaa. Nyt kun summat ovat julkisia, puolustellaan, hyökätään ja selitellään. Realistisia säästövaihtoehtoja ei ole esitetty, vaikka tiedetään, että säästöjä joudutaan etsimään jatkossa rajusti muualta.

Terveystalo tuotti ympärivuorokautista päivystystä vuonna 2019 miljoonalla eurolla. FSHKY:llä ja Terveystalolla oli vuodelle 2020 sopimuksen mukaan optiovuoden käyttömahdollisuus, joka oli tarkoitus käyttää. Terveystalo toimitti vasta syksyllä hinnankorotusvaatimuksen, joka oli optiovuoden osalta 1,5 miljoonaa euroa. Syksyn ajan viranhaltijat laativat vuoden 2020 talousarviota ja kipuilivat kuntien säästövaatimusten kanssa, joka oli 2milj. euroa vuodelle 2020. Kokonaisuus ei olisi kestänyt 500 000 euron kustannusten kasvua yhdestä palvelusta. Seutumme kuntatalous on todella tukalassa tilanteessa ja jotain ratkaisuja on kyettävä tekemään.

Syksyn aikana kuultiin säästövaihtoehtoja sekä eri palveluiden käyttöasteita. Tällöin kaikkien laskelmien valossa yöpäivystys oli se, jota viranhaltijat lähtivät esittelemään toiminnallisuuden ja säästöpaineiden alla muutettavaksi/lopetettavaksi. Julkisissa keskusteluissa ja hallituksen pöydän ääressä paine uudelleen kilpailutuksen puolesta oli kova. En ole missään väittänyt, että en tässä tilanteessa olisi ollut yksimielisen hallituksen kilpailutuspäätöksen takana. Siinä vaiheessa ei muusta saanut keskustella. Kuntalaisille on kuitenkin hyvä avata totuus, että iso osa tiesi ja toi tämän julki julkisestikin, että kilpailutus tulee olemaan riski. Sama palveluntuottaja voi nostaa jo aiemmin tarjoamastaan 1,5 miljoonasta vielä korkeammaksi uuden tarjouksen. Varsinkin kun yhtä aikaa keskustelu julkisuudessa kävi säilyttämisen puolesta kuumana ja kerättiin vahva adressi.

Lopulta tarjous täysin samasta kokonaisuudesta hyväksyttiin äänestyksen jälkeen, ja se oli 1,5 miljoonan sijasta 1,8 miljoonaa euroa. Tuo luku on se, jota yksityiselle palveluntuottajalle maksetaan. Lisäksi kuluja tulee tämän ympärille omista toiminnoista, kuten takapäivystämisestä, röntgenin ylläpitämisestä, yöaikaisten hoitajien palkkakuluista, tarvikkeista ja turvapalveluista. Röntgenissä esim. otetaan tilastojen valossa yksi kuva 3-4 yön välein. Ja joka yö pitää olla röntgenhoitaja paikalla. Toivottavasti jatkossa takapäivystys riittäisi, sitä selvitetään. Yöpäivystyksen kokonaisuus maksaa reilu 800 000 euroa. Tätä lukua on turha yrittää vääntää muuksi J.H. Päätöksenteko ja säästötoimet ovat kokonaisuuksien hallintaa, ei pienten palojen irrottamista kokonaisuudesta. Työturvallisuus on huomioitava myös jatkossa, vaikka Häggman mm.esitti siitä säästettävän.

Haastattelussani antamani vastaukset eivät olleet tarkoitettu työrauhan keikutukseksi. Pahoittelen, jos siitä sai sellaisen kuvan. Yöpäivystys on päätetty ylläpitää ja sopimus on tehty vuoden 2022 loppuun asti. Katson kuitenkin velvollisuudekseni ja oikeudekseni vastata myös toimittajan kysymyksiin. Kuntalaisilla/veronmaksajilla on oikeus saada tietoonsa päätöksenteon taustoja ja faktoja.

Voimia ja terveyttä jokaiselle kuntalaiselle sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille tähän vaikeaan aikaan.

Näkoislehti

2.6.2020

Fingerpori

comic