Nuoret liikkuu

FoPS 08:n pelikoosteet

Juttu on julkaistu Forssan Lehden Nuoret liikkuu -palstalla. Palstalla julkaistaan seurojen tuottamaa sisältöä.

Lauantaina 8.12.2018

FoPS 08 kohtasi HC Nokian harjoitusottelussa.

FoPS:in kokoonpanossa oli 5 kpl 09 syntyneitä poikia. Avauserässä FoPS oli hyvin mukana vieraiden hallinnasta huolimatta. FoPS onnistuikin 5 minuutin pelin jälkeen tekemään avausmaalin joka piti erän loppuun saakka. 1-0.

Toisen erän alkuun HC Nokia tuli vahvasti päälle ja tasoitti ottelun ajassa 18:32 ja tämä tulos pysyi toisen erän loppuun saakka. 1-1.

Kolmas erä oli tasaista vääntöä. Ajassa 33:49 FoPS menee johtoon, joka ei pysynyt sillä Nokia tasoitti ottelun ajassa 35:06 ja taas tilanne oli tasan. Tätä tasaista peliä jatkui aina loppuminuuteille saakka jolloin Nokia onnistui ohittamaan kiven kovan FoPS 09 maalivahdin Miko Kulajan ajassa 44:02 ja kolmas erä oli taputeltu. Nokia voitti lopulta 3-2 varsinaisen peliajan puitteissa.
Tätä peliä jatkettiin vielä neljäs erä, jossa heti alussa ajassa 45:20 Nokia teki vielä yhden maalin. Kokonaispelin loppulukemiksi kirjattiin FoPS vs Nokia 2 – 4.

FoPS 08 vs HC Nokia = 2 – 4

Joacim Ruokonen 1 + 0, Eemeli Merkkineimi 1 + 0, Mico Hjerp 0 + 1, MV Miko Kujala 40 / 44

 

Sunnuntai 9.12.2018

Kiekkohait vs FoPS 08 (Salo, sarjaottelu)

Sunnuntaina FoPS 08:n porukka matkasi Salon pyhättöön kohtaamaan Kiekkohait heidän omassa kotiluolassaan. Pojat olivat hieman unisia sillä peli alkoi klo 10:45 ja moottorit lämpenivät hiukan hitaasti.

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue aloitti maalinteon ajassa 2:27 ja herätteli hiukan nukkuvia FoPS poikia. Tähän maaliin vastattiin ajassa 4:52 ja tasoissa oltiin. Kiekkohait jatkoivat vahvoja otteita ja siirtyivät 2-1 johtoon ajassa 9:15. FoPS painosti ja saikin tasoitettua ottelun ajassa 13:11. Kiekkohait teki heti seuraavan maalin ajassa 13:52, joka päätti ottelun ensimmäisen erän maalinteon.  Tilanne ensimmäisen erän jälkeen 3 – 2 Kiekkohaille.

Toisen erän alkuun FoPS rynnisti ja onnistui tekemään maalin ajassa 15:30 ja tilanne oli tasan 3-3. FoPS rynnistys jatkui ja onnistui vielä toistamiseen ohittamaan Kiekkohain maalivahdin ajassa 25:48. Näin FoPS ottelussa 3-4 johtoon. Tästä alkoikin sitten FoPS:in musta 2 minuuttinen Sillä Kiekkohait onnistuivat 3 kertaa toisen erän loppuun toimittamaan kiekon FoPS:in maaliperukoille. Ajassa 27:46, 29:25 ja 29:45 ja FoPS oli hetkessä 6-4 tappioasemassa toisen erän jälkeen.

Kolmas erä olikin FoPS näytöstä. FoPS onnistui laajalla rintamalla ja sai tehtyä seuraavat 4 maalia ennen Kiekkohaiden osumaa ajassa 43:32. FoPS:in yhden maalin johto aiheutti hieman pojissa painetta ja Kiekkohait meinasikin vielä tulla tasoihin, mutta Nico Niemelä kasvatti johdon kahteen maaliin Joacim Ruokosen hienosta esityöstä ja ottelu päättyi 7-9 FoPS:in voittoon.

Kiekkohait vs FoPS 08 = 7 – 9 

Nico Niemelä 5 + 2, Joacim Ruokonen 1 + 1, Otto Uusitalo 1 + 1, Eemeli Merkkiniemi 1 + 0, Mico Hjerp 1 + 0, MV Jose Lehtimäki 22 / 29

 

Lauantai 15.12.2018 

HC SISU 07 vs FoPS 08 (harjoitusottelu)

FoPS 08 matkusti Hämeenlinnaan Hakion halleille ja vastassa oli tuttu HC- SISU 07 joukkue joka on kohdattu tänä vuonna jo kahdesti. Näistä peleistä molemmilla on yksi voitto vyöllä, joten tämä oli revanssi ja voittojen taisto.

Peli alkoi vahvassa FoPS komennossa ja ensimmäinen maali nähtiin FoPS:in toimesta jo 0:40 ja jatkoa seurasi jassa 1:28. Kolmas maalikin tuli todella nopeasti ajassa 3:18. Tästä alkoikin taistelu joka näkyi selvästi Sisun otteissa. Sisu taisteli lopun todella hyvin ja sai luotua vaarallisia hyökkäyksiä kohti FoPS:in maalia, mutta tuloksetta. Ensimmäinen erä meni Fopsille 0-3 lukemin.

Toisen erän Sisu aloitti vahvasti ja kavensi yhdellä maalilla ajassa 16:48. FoPS lisäsi johdon takaisin kolmeen maaliin ajassa 17:28. Sisu teki vahvasti töitä ja kavensi jälleen maalilla ajassa 20:08 ja peli oli 2-4 FoPSin eduksi, FoPS teki vielä toisen erän loppuun oman osumansa ja tilanne toisen erän jälkeen oli 2-5.

Kolmas erä oli varsin rikkonainen ja molemmat joukkueet tekivät todella paljon töitä, Alussa onnistui Sisu tekemään malin ajassa 31:35, jonka FoPS kuittasi ajassa 36:43, muutoin pelissä mentiin päädystä toiseen ja tilanteet vaihtelivat jatkuvasti. Peli olisi voinut päättyä kumminpäin tahansa sillä numerot eivät kerro kun onnistumista. FoPS oli parempi lukemin 3-6.

HC Sisu 07 vs FoPS 08 = 3 – 6

Nico Niemelä 2 + 1, Mico Hjerp 1 + 1, Eemeli Merkkiniemi 1 + 0, Otto Uusitalo 1 + 0, Joacim Ruokonen 1 + 0, Lenni Leikkilä 0 + 1, MV Jose Lehtimäki 28 / 31

 

Asiasanat

Näin pääset mukaan

Jos haluat mukaan junnupalstalle, ota yhteys Forssan Lehden Sami Koljoseen, sami.koljonen@forssanlehti.fi

Forssan Lehden Nuoret liikkuu -palstalla julkaistaan seurojen tuottamaa sisältöä.

Tällä hetkellä mukana ovat Feeniks Basket, Forssan Naisvoimistelijat, Forssan Suupparit, Forssan Salama, Humppilan Veikot, Koijärven Kunto, FoPs Juniorit, FJK ja Tammelan Ryske.

Lue Forssan Lehden juttu aiheesta: Nuorten liikkujien ääni kuuluville – Forssan Lehti avasi verkkosivuilleen oman sivuston junioriseuroille

 

Näin pääset mukaan

Jos haluat mukaan junnupalstalle, ota yhteys Forssan Lehden Sami Koljoseen, sami.koljonen@forssanlehti.fi

Forssan Lehden Nuoret liikkuu -palstalla julkaistaan seurojen tuottamaa sisältöä.

Tällä hetkellä mukana ovat Feeniks Basket, Forssan Naisvoimistelijat, Forssan Suupparit, Forssan Salama, Humppilan Veikot, Koijärven Kunto, FoPs Juniorit, FJK ja Tammelan Ryske.

Lue Forssan Lehden juttu aiheesta: Nuorten liikkujien ääni kuuluville – Forssan Lehti avasi verkkosivuilleen oman sivuston junioriseuroille