Pääkirjoitukset

Aloiterallissa hiipuu valmistelun nopeus

Forssan kaupungissa valtuustoaloitteita on jätetty kasapäin. Kuva: Tapio Tuomela / FL
Forssan kaupungissa valtuustoaloitteita on jätetty kasapäin. Kuva: Tapio Tuomela / FL

Valtuustoaloitteita tapaa monissa kunnissa ja etenkin kaupungeissa kertyä kasapäin odottamaan käsittelyään. Esimerkiksi Forssan kaupungissa oli viime vuoden lopussa käsittelyssä 34 valtuustoaloitetta ja Loimaalla 21.

Valtuutetut eivät ole kuin muutamin poikkeuksin tyytyväisiä aloitteidensa käsittelytahtiin. Lisäksi aloitteet johtavat harvoin konkreettisiin tuloksiin.

Lopputulema vuoden, jopa parin kuluttua aloitteesta on usein tylsä: Valtuusto toteaa selityksen jälkeen aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi. Monesti idea on hyvä, mutta rahaa siihen ei ole.

Hallinnossa ei tavata tehdä eroa, kuinka moni on valtuustoaloitteen allekirjoittanut. Kaikki käsitellään samalla tavalla. Aloiteoikeutta voidaan kunnan hallintosäännössä kuitenkin rajata.

Forssan kaupunginvaltuuston viime kokouksessa Emmi Lintonen vinkkasi Forssalle mallia, jossa useamman valtuutetun aloitteeseen pitää vastata puolen vuoden kuluessa sen jättämisestä.

Monen valtuutetun aloite olisi perusteltua nostaa ohi yksittäisistä. Malli saattaisi karsia aloitteiden määrää ja viedä paremmin valmisteluun niitä aloitteita, joiden toteuttamiseen on poliittista tahtoa.

Malli ei kuitenkaan täysin poista ristiriitaa aloitemäärän ja rajallisten virkamiestuntien välillä. Varmaa on se, että tehtailemalla lisää aloitteita tilanne vain huononee. Eikö asioita voisi nostaa muuten esiin? Joku pulma voisi hoitua jo sillä, että ottaa yhteyttä suoraan viranhaltijaan.

Lahden kaupungissakin on pohdittu, josko kaupunginvaltuuston käsittelyyn tulevassa valtuustoaloitteessa pitäisi olla vähintään 10 valtuutetun allekirjoitus ja valtuustoryhmät voisivat valtuustokauden aikana tehdä vain kahdeksan aloitetta. Vähäisemmät aloitteet menisivät vain kaupunginhallituksen puitaviksi.

Konkaripoliitikko Ilkka Joenpalo on muistellut, kuinka ennen Forssassa oli sovittu, että lautakunnan ja kaupunginhallituksen valmistelussa olevista asioista ei tehdä aloitetta.

Käytännössä aloitteita tehdään hyvin kirjavista aiheista. On hyviä ja kauniita tavoitteita. On myös suosion perässä tehtyä politikointia.

Valtuustoaloitteet täyttävät tehtävänsä, kun niiden perusteella uudistetaan toimintaa ja korjataan epäkohtia.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti