Pääkirjoitukset

Assi-sairaalapäätös muokkaa tulevaisuutta

Assi-sairaalan suunnittelussa on ollut värikkäitä vaiheita, mutta nyt rakentamisen ovi avautui. Kuva: Riku Hasari
Assi-sairaalan suunnittelussa on ollut värikkäitä vaiheita, mutta nyt rakentamisen ovi avautui. Kuva: Riku Hasari

Tiistai 15. joulukuuta jää kantahämäläiseen historiaan. Tämän mittaluokan sairaalanrakentamispäätöksiä tehdään osapuilleen kerran 50 vuodessa. Edellinen vastaava päätös ajoittui 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen.

Kanta-Hämeen keskussairaala on palvellut pitkän ja nyt loppusuoralle kääntyneen elinkaarensa aikana ilmeisen hyvin. Tämä on näkynyt monin tavoin siinä kiitettävän monipuolisessa keskustelussa, joka on seurannut tulevan Assi-sairaalan suunnitteluvaiheita. Niistä ei ole käänteitä puuttunut.

Vanha, hyvä ja moneen kertaan laajennettu ja korjattu sairaala on tullut lukuisille siellä hoitoa nauttineille varsin merkitykselliseksi paikaksi.

Nyt on kuitenkin täysin yksiselitteisesti uuden aika.

Kysymys ei nyt ole vain investoinnin ja rahoituksen suuruudesta tai siitä, että suunnittelu ja rakentaminen on hoidettava viimeisen päälle. Kysymys on ihmisten tärkeimmästä asiasta, terveydestä.

Keskussairaala on ollut ja sen kuuluu jatkossakin olla hyvän ja mieluiten ensiluokkaisen hoidon paikka.

Etenkin maailmanlaajuisen covid-19-pandemian aikana on noussut arvoonsa se, että sairaanhoito on luotetuissa käsissä ja hoitoa saa tarvittaessa lähellä, tutussa ja turvallisessa paikassa.

Hämeenlinnaan rakennettava, myös aluetalouden, hyvinvoinnin ja vetovoiman näkökulmasta merkityksellinen Assi ei tarkoita, että Forssan tai Riihimäen suunta jäisivät paitsioon.

Uusi sairaala olkoon paras kaikille maakunnan asukkaille, ei vain hämeenlinnalaisille.

Samalla on turvattava reilu ja toimiva yhteistyö Forssan sairaalan ja koko Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän kanssa.

Myös nykyisin vielä täysillä toimivan sairaalan rakentamista edelsi pitkä ja sitkeä työ sen puolesta, että Hämeenlinnaan saataisiin koko maakuntaa palveleva erikoissairaanhoidon yksikkö. Aika oli tyystin toinen, mutta yhtäläisyyksiäkin on.

Sairaala on ollut Kanta-Hämeen lujimpia koossapitäviä voimia – monin tavoin jopa tae siitä, että maakunta säilyy muiden joukossa Suomen kartalla.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti