Pääkirjoitukset

Forssan kaupunkipuisto kohentaa ilmettään

Saharannan rantamuurin rakentaminen edeltää Saharannan puiston tekoa Forssan Loimijoen rantaan. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL
Saharannan rantamuurin rakentaminen edeltää Saharannan puiston tekoa Forssan Loimijoen rantaan. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL

Kaupungeilla on pyrkyä kansallisten kaupunkipuistojen joukkoon, mutta vähän nostetta. Kansallisen kaupunkipuistostatuksen on saanut kymmenen kaupunkia, joista ensimmäinen oli Hämeenlinna ja Forssa kahdeksas.

Joka kaupungilla ja kaupunkipuistolla on oma erityinen merkityksensä yhteisessä kokonaisuudessa. Kriteerit ovat niin tiukat, ettei täydennystä ole vähään aikaan tiedossa.

Vuonna 2015 perustettu Forssan kansallinen kaupunkipuisto on jäänyt luonteeltaan säilyttävänä osalle kaupunkilaisia turhan vieraaksi, vaikka Forssa kyllä tiedetään puistojen kaupungiksi.

Nyt on alkanut investointi, joka tuo kaupunkipuistoon jotain uutta ja parantaa asukkaiden virkistysmahdollisuuksia lähiluonnon parissa.

Kaupunkipuiston helmiin kuuluvat Salmistonmäki ja Loimalammi kirkastavat ilmettään. Ränsistynyt Salmistonmäen lintutorni korvataan uudella ja Loimalammia kunnostetaan. Lisäksi alueelle pääsee jatkossa rantautumaan Loimijoelta entistä paremmin.

Lähemmäksi keskustaa rakentuu Loimijoen rantamaille uusi Saharannan puisto.

Investoinnista on valtaosin kiittäminen ympäristöministeriön kaikille kansallisille kaupunkipuistoille myöntämää valtionavustusta.

Kaupunkiluonnon ja rakennetun kulttuuriympäristön säilyttäminen on tärkeää. Olennaista on myös lisätä asukkaiden tietoisuutta kaupunkinsa juurista ja luonnon ominaispiirteistä sekä houkutella alueelle uusia kävijöitä.

Kansallisella kaupunkipuistolla on arvoa asukkaiden oleskelu- ja virkistysalueena, mutta sitä kannattaa hyödyntää myös matkailullisesti.

Apuna on koko kansallisten kaupunkipuistojen verkosto omine nettisivuineen paikallisia matkailualan yrittäjiä unohtamatta.

Kansallisen kaupunkipuiston vetovoimaa on vaikea mitata. Varsinaiseksi kaupunkimatkailun vetonaulaksi sitä ei ole vielä onnistuttu missään jalostaa.

Lupauksia loi kuitenkin Forssan kansallisen kaupunkipuiston sijoittuminen kolmanneksi Vuoden retkipaikka -äänestyksessä vuoden 2020 alussa.

Uusien kaupunkipuistotuotteiden markkinointi vaatii kosolti pitkäjänteisyyttä. Pitää muistaa, etteivät kansallispuistotkaan olleet heti alussa menestys, vaan suosio kasvoi vuosien mittaan.

Uusimmat

Fingerpori

comic