Pääkirjoitukset

Jokainen on kympin oppilas, arvosanoista viis - Nuoret ansaitsevat juhlansa

Tänään juhlitaan kevään ylioppilaita ja muita valmistuneita. Kuva: Riitta Ketola

Tänä keväänä suuri osa kolmasluokkalaisista on päässyt ensimmäisen kerran koulun kevätjuhlaan.

Samoin yhdeksäsluokkalaiset pääsevät ensi kertaa maistelemaan, miltä yläkoulun kevätjuhla tuntuu.

Ylioppilasjuhliinkin uskalletaan jo tänä keväänä kutsua ja nuorta onnitella suurella joukolla.

Onneksi näin, koska jokainen nuori on juhlansa ansainnut.

Tänä keväänä on paljon puhuttu siitä, saako oppilaita palkita.

Osa kouluista on kieltänyt hymypatsaat, koska ne ovat ”ongelmallisia”.

Keskustelua on leimannut vanhempien pettymys siihen, että hymypatsasperinne suosii sosiaalisesti lahjakkaita lapsia.

Tuntuu varsin hassulta, että nykyaikana, jolloin sosiaaliset taidot ovat valtti elämässä, siitä ei saisi palkita tai siihen kannustaa.

Ihan kuin palkitsematta jättäminen olisi ratkaisu: jos oma janipetteri ei ansaitse palkintoa, ei kukaan muukaan sitä voi saada.

Vanhempien ja koulun tehtävä on keskustella palkitsemisen perusteista. Vieläpä, kun kouluissa yleensä äänestetään hymypatsaan saajasta, on perinne demokraattinen luokan valinta, johon jokainen saa vaikuttaa.

Kanta-Hämeen kouluissa hymypatsaita jaetaan vaihtelevasti. Osa on luopunut jo ajat sitten perinteestä ja ottanut tilalle uusia.

Perinteitä voi toki kouluissa muuttaa ja niistä on hyvä keskustella.

Se on kuitenkin jo vähän liikaa, jos oppilaita ei saisi enää kannustaa ja kehua, koska koetaan, että se on joltakin toiselta pois.

Esimerkiksi hymypatsasperinne on saanut rinnalleen paljon muita kannustamisen tapoja.

On erilaisia stipendejä matemaattisesti lahjakkaille tai vieraiden kielten taitajille. Rinnalla on myös tsempparipalkintoja.

Läheskään kaikki kannustaminen ei liity koulumenestykseen eli kannustusta saavat muutkin kuin kympin oppilaat. Se on hyvä.

Ihmiset ovat erilaisia. Toinen on ekstrovertti, toinen introvertti. Toinen on lahjakas palloilija, toinen omaa pettämättömän taiteellisen otteen.

Tänään kannattaa vanhempien muistaa, että jokainen lapsi on kympin oppilas. Jokainen on tärkeä ja hyvä juuri sellaisena kuin on.

Arvosanat eivät ole elämässä tärkeintä.

Tärkeämpää on pohtia, mitä on tänä vuonna koulussa oppinut tai mikä on ollut kivaa.

Suorituskeskeinen kulttuuri asettaa nuorille valtavasti paineita. Nyt ne kannattaa unohtaa ja kirmata kesälaitumille. Jokainen on lomansa ansainnut.

Uusimmat

Fingerpori

comic