Pääkirjoitukset

Keinosta kiistaa, mutta työllisyyden on noustava

Vasemmistoliiton ministeri Aino-Kaisa Pekonen tuskaili taannoin haastattelussa, että hän saattaa joutua esittelemään eläkeputken leikkauksen, vaikka itse vastustaa asiaa. Kuva: Tomi Vesaharju
Vasemmistoliiton ministeri Aino-Kaisa Pekonen tuskaili taannoin haastattelussa, että hän saattaa joutua esittelemään eläkeputken leikkauksen, vaikka itse vastustaa asiaa. Kuva: Tomi Vesaharju

Jos koronaepidemia ei painaisi päälle, Suomeen mahtuisi todennäköisesti vain yksi puheenaihe: heikennykset eläkeputkeen tai jopa sen katkaisu kokonaan. Korona on kuitenkin sysännyt työmarkkinaosapuolten neuvottelut päivittäisjulkisuudesta piiloon ja jopa marginaaliin.

Kulisseissa neuvottelut eläkeputken heikentämisestä ovat silti loppusuoralla. Nykyiset työttömyysluvut ja työmarkkinoiden kireä tunnelma ovat jarruttaneet esityksen tekoa, mutta valmista pitäisi silti olla jo ensi maanantaina.

Ja jos tulosta ei synny, hallitus linjaa tarvittavat toimet – mikäli poliittisesti sellaiseen temppuun pystyy.

Hallituksen budjettiriihessä antama toimeksianto järjestöille oli yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen. Toimeksiannossa ei mainita eläkeputkea eli sitä, että ikääntynyt työtön voi saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa 500 päivän enimmäisajan jälkeen siihen asti, kunnes pääsee eläkkeelle.

Tavoite on vähentää varhaista poistumista työelämästä.

Käytännössä tavoite vaatii heikennyksiä eläkeputkeen tai jopa sen poistamista. Valtiovarainministeriö saa lopulta todentaa ikääntyneiden työllisyyttä lisäävät toimet.

Tavoitetta perustellaan mm. sillä, että Suomessa 55–64-vuotiaiden työllisyysaste oli viime vuonna 10 prosenttiyksikköä matalampi kuin Ruotsissa ja noin kuusi prosenttiyksikköä matalampi kuin Tanskassa tai Norjassa.

Asetelma neuvotteluissa on ollut alusta asti selvä: palkansaajajärjestöille heikennykset eläkeputkeen ovat katkeria, mutta työnantajien Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tavoite on putken poistaminen.

Eläkeputken heikentäminen olisi voinut olla helpompaa ilman koronavirusta, joka pilasi hyvän työllisyyskehityksen. Esimerkiksi matkailulla, ilmailulla ja merenkululla menee nyt surkeasti.

Kaiken lisäksi suuria teollisuuden yksiköitä lopetetaan siellä täällä.

Palkansaajajärjestöjen johto on saanut jäsenistöltään tiukkaa palautetta eläkeputkesta. Tavallisen palkansaajan on kovin hankala ymmärtää, miten putken heikennys nykytilanteessa parantaisi ikääntyneiden työllisyyttä.

Uudistuksella tähdätään kuitenkin pitkälle hamaan tulevaisuuteen, ei vain muutamaan tulevaan vuoteen.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti