Pääkirjoitukset

Korona siisti edustajien poissaolotilastot

Kansakunnan miniatyyrissa eli eduskunnassa näkyvät samat koronavuoden ilmiöt kuin tavallisessakin työelämässä.
Korona ajoi kansanedustajatkin etätöihin. Se näkyy muun muassa poissalotilastoissa tilastoharhana. Kuva: Sara Aaltio
Korona ajoi kansanedustajatkin etätöihin. Se näkyy muun muassa poissalotilastoissa tilastoharhana. Kuva: Sara Aaltio

Kansanedustajilla on ollut etätyömahdollisuus ja sen tuoma vapaus ja vastuu. Tämä näkyy poissaolotilastossa selvästi. Voidaan puhua myös tilastoharhasta, koska edustajat ovat voineet ilmoittaa fyysisen poissaolonsa etätyöksi, jota ei katsota poissaoloksi.

Tätä tilaisuutta on moni kansanedustaja käyttänyt, ja siksi tilastot näyttävät normaalia paremmilta. Ne eivät kuitenkaan kerro, onko kansanedustaja ollut todellisuudessa paikalla vai ei. Epävirallisista etäkokouksista tilastoja ei ole saatavilla. Niistä näkyisi, kuinka aktiivisia kokouskävijöitä Kanta-Hämeen kansanedustajat ovat korona-aikana olleet.

Eduskunta on tavallaan kansakunta pienoiskoossa, missä pätevät samat lainalaisuudet kuin muussakin yhteiskunnassa.

Etätyö on mahdollistanut työn vapaan tekemisen silloin kun se itselle sopii. Lainsäätäjienkin työskentely on ollut nyt osittain omatunnon varassa, aivan kuten meillä tavallisillakin työntekijöillä, joille etätyö on mahdollista.

Sen sijaan kansanedustajien puheenvuorot kertovat omaa tarinaansa ja kertovat jonkinlaisesta aktiivisuudesta.

Kanta-Hämeen edustajista eniten puheenvuoroja on käyttänyt loppilainen Timo Heinonen (kok.) Toisena on riihimäkeläinen Päivi Räsänen (kd.). Vähiten äänessä on ollut ensimmäisen kauden edustaja Mirka Soinikoski (vihr.) Hämeenlinnasta.

Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan kansalaisten luottamus hallintoon on ollut viime keväänä ennätystasolla. Toisin sanoen olemme uskoneet demokratiaan ehkä enemmän kuin koskaan, kun koronakriisi oli tuore.

Pitkään jatkunut tilanne on tuonut kansalaisten näkökykyyn kuitenkin perspektiiviä. Nyt, kun pian vuosi on kärvistelty, on kansalaisten luottamuskin jo palautunut vanhoihin uomiinsa. Poliitikkojen puheita ei niellä sellaisenaan.

Poissaolo- ja puheenvuorotilastoja katsoessakin kannattaa tutkia määrän lisäksi sisältöä. Jatkuvalla räksytyksellä saa näkyvyyttä, mutta saako sillä tuloksia? Kansalaisten luottamus arvioidaan seuraavissa vaaleissa.

Uusimmat

Fingerpori

comic