Pääkirjoitukset

Kunnat kamppailevat keskenään muuttovoitosta – Forssa ja Forssan seudun kunnat sekä Riihimäki ovat kurimuksessa, kun väki vähenee

Kuntien välinen muuttoliike vaikuttaa vahvistuneen. Kuva: Liisa Halkosaari
Kuntien välinen muuttoliike vaikuttaa vahvistuneen. Kuva: Liisa Halkosaari Lehtikuva/Liisa Halkosaari

Tilastokeskukset tuoreet muuttoliiketilastot varmistivat sen, mitä osattiin odottaa: Kunnat ja maakunnat kamppailevat keskenään kuntien välisen muuton ja maahanmuuton varassa, kun luonnollinen väestönkehitys on miinuksella.

Uutta on se, että viime vuonna iso osa kunnista sai muuttovoittoa ja Uusimaa menetti historiallisesti muuttotappiona väestöään muualle Suomeen.

Kuntien välistä muuttoa on lietsonut korona-aika, kun osa on vaihtanut kesämökkeilynsä pysyvään asumiseen. Silti ylivoimainen enemmistö muuttajista suuntaa kaupunkimaisiin tai taajaan asuttuihin kuntiin.

Muuttovoittoa sai viime vuonna seitsemän maakuntaa, joista eniten lihoivat Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi.

Kanta-Hämeen kunnista vain Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula kasvattivat väkimääräänsä. Siitä on kiittäminen kuntien välistä nettomuuttoa ja Hämeenlinnan osalta myös nettomaahanmuuttoa. Hämeenlinnan seudun käänne parempaan vahvistui korona-aikana. Muuttovoittoa kertyi etenkin lähialueilta.

Riihimäki sekä Forssa ja Forssan seudun kunnat ovat kurimuksessa, kun väki vähenee. Tätä tahtia Janakkala ajaa kohta ohi Forssan kaupungin.

Koko maan muuttovoitto oli viime vuonna suurinta yli 30 vuoteen. Muuttovoitto EU:n ulkopuolelta kasvoi.

Nyt muuttotilastot muokkautuvat Ukrainan sodan seurauksena uuteen uskoon.

Suomessa etenee yhtä aikaa erilaisia kehityssuuntia kaupungistumisesta monipaikkaisuuteen saakka. Alueellinen eriytyminen on kiihtymässä.

Vahvoilla ovat paikkakunnat, joilla on tarjota koulutusta sekä osaavaa työvoimaa ja jotka sijaitsevat keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Isot kaupungit ovat yhä etulyöntiasemassa, joskin osa muuttajista suuntautuu niiden kehyskuntiin.

Toisaalta muuttajia on myös toiseen suuntaan, luonnollisemman ja kiireettömämmän asumisen pariin.

VTT:n johtava asiantuntija Timo Aro on arvioinut, että kuntien ja alueiden kilpailu on kiristymässä resurssien niukentuessa. Kuntien ja alueiden on entistä tärkeämpää erottautua massasta.

Uusimmat

Fingerpori

comic